Ennen wanhaan | Juho Kusti Paasikiven elämä alkoi savusaunassa Huljalan kylässä – Aivan kaikki eivät alkuun pitäneet syntymäpaikkaa muistomerkin arvoisena 23.8.2024 5:00
Ennen wanhaan | Hauholaisen sepän silmä oli tärkeässä roolissa viisi vuotta kestäneessä taikuus- ja noituuskäräjöinnissä 1670-luvulla 11.8.2024 3:30
Väistyvä poliisiylijohtaja Kolehmainen ja sisäministeri Rantanen avaavat Poliisin päivän tapahtumat 5.8.2024 7:55
Ennen wanhaan | Lammilaisten kaupankäyntiä ja kaupunkimatkoja 1800-luvulta – Viisi paikkakuntalaista kuoli eräällä Turun matkalla 16.7.2024 6:00
Haastis/Tuulos | Rakennusala tuli Petri Kolehmaiselle verenperintönä – yrittäjän toiveena on, etteivät tilaajat asettaisi rakennusliikkeille kohtuuttomia aikatauluja 15.7.2024 11:20
Jorma Koski on viettänyt aikaa Hauhon vanhalla raitilla lapsuutensa 1950-luvulta lähtien 26.5.2024 7:20
Poliisi | Hämeen vilkkaaseen vuorokauteen mahtui ylinopeuksia, rattijuopumuksia ja säilöönottoja 19.5.2024 18:30
Järjestöavustus, seurakunnan tuki ja oma varainkeruu pitävät partiotoiminnan hinnat kohtuullisina 27.3.2024 7:19
Lammin uusi K-kauppias rakastaa ruoanlaittoa ja on osallistunut myös Master Chef Suomi -kisaan 19.3.2024 6:30
"Tarkoituksena on, että asiakas lähtee meiltä paremmalla tuulella kuin tullessaan" – Lammin uutena K-kauppiaana aloittaa 17. huhtikuuta Tom Nordman Hämeenlinnasta 13.3.2024 19:27
Haastis/Hauho | Kauppias Juha Hippeläinen aloitti uransa myymällä pannunalusia ovelta ovelle 13.3.2024 23:31
Poliisi | Nuori nainen ajoi 167 kilometrin tuntivauhdilla 80 kilometrin rajoitusalueella, ja vielä nuorempi poika ajoi mopolla 90 kilometrin tuntivauhdilla poliisia karkuun 10.3.2024 11:36
Salibandy | LASB taisteli kotivoiton Hakkalassa numeroin 15–10 10.3.2024 17:39 Riku Salojoki | LASBille tärkeä voitto runkosarjan viimeisestä pelistä 10.3.2024 17:39
Hehku tuo Hauholle uudenlaisen, asujia yhdistävän asuinalueen Punnanmäelle – kerro kyselyssä, millaisen sinä siitä haluaisit 5.3.2024 17:19
La Demoiselle täydentää hangaaria Tuulosessa – ensimmäinen vakava lentoyritys päättyi mahalaskuun 3.3.2024 17:57
Tuuloslainen Miia Sinkkonen oli istunut rekan ratissa 18 vuotta, kun hän päätti ryhtyä taksiyrittäjäksi 20.2.2024 7:00
LASB2 | Toinen rökäletappio putkeen – LASBin miesten kakkosjoukkue kesti Soittorasian kyydissä vain ensimmäisen erän 10.3.2024 17:40
Lukijalta | Talonpoikaiskuningas Böste pakeni Tavastien kostoa ilmeisesti Järventaustaan – onko Pöystilän talon nimi siitä peräisin? 11.2.2024 18:41 Ennen wanhaan | Kiristynyttä verotusta vastustettiin joskus ärhäkästi – Lammi oli yksi Davidin kapinan pääpaikoista vuonna 1438 11.2.2024 18:38
Ennen wanhaan | Kiristynyttä verotusta vastustettiin joskus ärhäkästi – Lammi oli yksi Davidin kapinan pääpaikoista vuonna 1438 11.2.2024 18:38
Opinnot | Hoitoala alkoi kutsua Iisa Virtasta jo peruskouluaikana – muiden auttaminen tuntuu tärkeältä, ja myös varma työpaikka houkuttelee 7.2.2024 12:27
”Seurakuntatalolla on ollut ylpeät rakentajat” – Lammin uusi seurakuntatalo siunattiin käyttöön 25.1.2024 6:30