Maatalous on ikivanhaa toimintaa, jolla maaperän, ilman ja veden muodostamasta luonnosta on hankittu ihmiskunnalle kasvikunnan ja eläinkunnan tuloksena omin tavoin tuotettu elanto. Ohjeita on saatu luonnon tapahtumien tuntemuksista. Oloja on tarkkailtu ja niistä ennusteltukin oikeita toimia. Ihminen on ollut kiitollinen jumalilleen. Maanviljelyksen jumala oli Saturnus, jolle pyhitetty juhla oli pitkä ja runsassisältöinen Saturnaalia. Se on antiikin roomalaisten jo ennen ajanlaskumme alkua pitämä satokauden päättäjäisjuhla.
Hyppäys perinteiden rappusilla tuo mieleen oman kekrimme ja sen muutoksen. Vainajille uhrilahjoja kerännyt kekripukki muuttui lahjoja jakavaksi joulupukiksi. Pakanallisen juhlan muutti kirkko vuodesta 354 lähtien 25. joulukuuta olevaksi Vapahtajamme syntymäjuhlaksi. Tuolloin alkoi myös adventtiajan vietto kynttilöineen Euroopassa, mutta alueellamme tuhat vuotta myöhemmin. Adventtikynttilöiden perinne on kulkeutunut Saksasta maahamme. Liekö Mikael Agricolalla osuutta asiaan. Uskotaanhan hänen toimintaansa kuuluneen myös joulukuusen tulo Saksasta.
Tulee jo mieleeni nuoruuteni erilainen joulunvietto. Arki oli kiireetöntä ja muuttui juhlaksi hetkessä huomaamatta. Joulukuusi kotiutui aamulla heinäkuorman päällä ränniin sulamaan. Kotieläimistä huolehtimista ennakoitiin. Sen keskeytti Turun tuomiokirkon keskipäivän lyönnit ja niitä seurannut joulurauhan julistus. Vanhempien arki jatkui eläinten parissa. Isä hoiti hevoset. Toi sitten kuusen sisään. Lapset olivat mukana koristelussa. Oksat saivat paratiisimuistoisia omenia. Sukulaisen valmistaman enkelitähden paikka oli latvassa. Kansakoulussa tehty siniristilippunauha ympäröi kuusen. Kotitekoisia kynttilöitä ripustettiin oksille. Sauna oli lämpiämässä.
Korvatunturilla on huippuina näkyvät tunturin korvat. Niillä joulupukki kuulee lasten lahjatoivomukset ja seuraa kiltteyttä.
Joulupukin oleminen askarrutti. Pakana-ajan miehinen pukki oli varusteiltaan kekripukki ja nuuttipukki. Tuohinaamari ja pukinsarvet täydensivät asua. Pukki kierteli aikoinaan talosta toiseen tyhjentäen joulun juomavarastojen jäänteitä palkiten joskus kilttejä lapsia lahjoilla ja tuhmia vitsoilla. Toisenlainen totuus avautui 1920-luvulla. 1800-luvun lopulla syntynyt, ehkä monen muistissa oleva, Markus-setä oli opiskellut Hollywoodissakin. Hän sai paikan yleisradiossa.
Pian Markus-setä aloitti vuosikymmeniä kestäneen Lastentunti-ohjelman ”kehottaen aina lopuksi lapsia syömään kaurapuuroa.” Alalla oppineena hän oivalsi, ettei joulupukki ollutkaan henkiolento vaan Lapissa Korvatunturilla yhdessä joulumuorin kanssa asustava valkopartainen ihmishahmo. Korvatunturilla on huippuina näkyvät tunturin korvat. Niillä joulupukki kuulee lasten lahjatoivomukset ja seuraa kiltteyttä. Jo pari vuosisataa nähnyt pukki saattoi kulkea kepin kanssa. Kansalaisten mukaan asia oli tiedossa aikaisemmin, mutta radio julkisti sen Lastentunti-ohjelmassa.
Äidin jatkaessa lehmien lypsyä isä ja osa väestä aloitti saunomisen päiden painuessa lämmöstä kuin saunatonttua kunnioittaen. Pian äitikin ehti saunalöylyistä nauttimaan. Hiljaisuuden keskeytti lasten kipaisu lumihankeen enkelinkuvia tekemään. Lopulta äiti ja lapsia saapui pirttiin. Silloin se joulu tuli, kuten Taata on sanonut. Väki pukeutui arkea paremmin ja ruokakunta siirtyi katetun joulupöydän ympärille kuulemaan jouluevankeliumia perheraamatusta vanhimman lukemana. Ruokailu kesti pitkään. Pöytähän oli katettuna koko yön. Samalla lapsikatraan jännitys kohosi. Osaako joulupukki tulla.
Lapsuudessani joulupukki pukeutui karvalakkiin ja turkkiin käyttäen pakkasilman kasvosuojusta. Petteri Punakuonon porovaljakko matkasi jo aatonaattona ehtiäkseen aatoksi perille. Joulutontut olivat avustaneet pukkia. Jännittävän odotuksen laukaisi porstuasta kuuluva kopistelu. Joku hapuili ovea. Ei ollut sähköä. Jo ovenrakosesta kuului ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Olihan meitä. Nuorempi ehti jo hypätä äidin syliin pukkia tiiraten. Isä oli mennyt hevosia ruokkimaan. Pukille laulettiin, ja lahjasäkki avautui jakeluun. Pian pukki jatkoi matkaa luvaten tulla ensi vuonna. Jännitys laantui, kun paketeista ilmeni toivomuskirjeen tuomisia. Ilo ja halaaminen jatkui, kun sai isälle kertoa pukin käyneen ja mitä pukki oli tuonut.
Jonakin jouluna oli kotonani pirtin permannolla olkipahnojakin muistuttamassa seimen lapsen syntymän majahuolista. Pitkään ei aattona ollut aikaa iloita lahjoista. Uni oli tarpeen. Lähes kolmen penikulman päässä oleva joulukirkko alkoi kello kuusi. Kotivällyjen alla Hilppa-hevosen reessä oli lämmintä ja sai ihailla 9 kilometrin pitkän jäämatkan rannoilla ikkunoissa tuikkivia valoja. Paluumatkoilla ratkaistiin silakellojen viestiessä, kuka toi joulun kylään. Pikkupyhänä jo sanottiin joulun olevan hyvällä puolella.