Laulu raikui helteisellä raitilla
Wanhan raitin yhteisaluluiltoja on vietetty vuodesta 1999, tänä vuonna noin 80 laulajaa lauloi Aimo Kokkolan johdolla.
Hauhon Wanha Raitti ry järjesti ensimmäisen yhteislauluillan 16.7.1999 Eskontalon pihapiirissä. Tuolloin laulattajina toimivat Kauko Virtanen ja Kaija Kokkala. Tilaisuus oli niin suosittu, että saman kesän aikana järjestettiin toinenkin. Siitä lähtien yhteislaulutapahtuma on järjestetty kerran kesässä, lukuun ottamatta ensimmäistä koronakesää.