Taidehistoriasta ammentava Anna-Liisa Kankaanmäki kokee olevansa taiteentekijänä onnekas
Taiteilijaksi puolivahingossa päätynyt ja Salmelan kuvataidekilpailun kaksi vuotta sitten voittanut Kankaanmäki on saanut urallaan toteuttaa omia taiteellisia visioitaan.
Palkitun taiteilijan Anna-Liisa Kankaanmäen juuret ovat tiukasti Keski-Hämeessä. Kankaanmäki on syntynyt Hämeenkoskella ja muuttanut varhaislapsuudessa Tuulokseen. Nykyisin Lahdessa asuva Kankaanmäki vierailee entisellä kotipaikkakunnallaan vanhempiensa luona säännöllisesti.