Vieraskynä Jotain vanhaa, jotain uutta

Vuosi vaihtui muutama viikko sitten ja jollain määritelmällä elämme nyt kolmatta koronavuotta. Maatilalla koronavuodet eivät juuri normaaleista vuosista ole poikenneet, vaikka toki uimahallissa, teatterissa ja elokuvissa täältäkin käydään, ja yhtä lailla se ottaa päähän, kun ei pääse.

Viime vuodet ovat meillä Rinteelässä olleet laajentumisen aikaa. Viime vuonna aloitti toinen robotti lypsämään lehmiämme, ja pihalle on noussut viittä vaille valmis pihatto äitiyslomalaisille eli ummessa oleville lehmille.

Samalla myös karjakoko kasvoi. Se onkin oma jännittävä hommansa. Noin lähtökohtaisesti laajennuseläimet kannattaisi mahdollisimman pitkälle lisätä omista eläimistä, sillä silloin ei tule tuoneeksi omaan navettaan tauteja tai ihan vaan eri bakteerikantaa, johon äpylit eivät ole tottuneet. Käytännössä ostoon joutuu silti yleensä turvautumaan, itse kasvattaminen on niin pitkä tie. Lehmän tiineys kestää saman kuin emännälläkin, yhdeksän kuukautta, ja vasikalla menee ensin kasvaessa kaksi vuotta, ennen kuin se on valmis ryhtymään lypsylehmäksi. Ja sekin vielä, että luonnon lakien mukaan puolet vasikoista on sonneja.

Aikakonetta ei ole vielä keksitty, mutta luontoa on pystytty sillä tavoin vetämään nenästä, että jo jonkin aikaa on markkinoilla ollut tarjolla x-lajiteltua siementä. Käytännössä se tarkoittaa, että tällaisesta siemenestä alkunsa saanut vasikka on tyttö yli 90 prosentin todennäköisyydellä. Poikien kanssa ei päästä ihan samoihin prosentteihin, y-lajitellulla siemenellä saadaan sonnivasikka noin 85 prosentin todennäköisyydellä.

Kun x-lajiteltua siementä käyttää karjan parhaille lehmille, saa hyvien lehmien määrää nostettua mukavasti muutaman vuoden kuluessa. Laajennukseemme jouduimme kyllä ostamaankin lehmiä. Pienoiskoossa olimme osa maatalouden rakennemuutosta: yhteistyötilamme pienen lopettavan navetan lehmät muuttivat meille isompaan kokonaisuuteen. Kokoaan eivät lehmät siltäkään mäeltä kuitenkaan poistuneet, nykyään meidän nuoret hiehot kasvavat heillä, ja me keskitymme lehmiin. Maaseudulla yhteistyö on aina ollut elinehto, eikä se muutu, vaikka vuodet vaihtuvat ja tiede tuo uusia mahdollisuuksia.

Kirjoittaja on hauholainen maitotilan emäntä ja toimittaja.

Pienoiskoossa olimme osa maatalouden rakennemuutosta: yhteistyötilamme pienen lopettavan navetan lehmät muuttivat meille isompaan kokonaisuuteen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut