Koronatilanne heikkenee yhä. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri esitti aluehallintovirastolle 23.12.2021, että tartuntatautilain pykälän 58 g mukainen määräys julkisten tilojen sulkemisesta astuisi voimaan Kanta-Hämeessä, mutta aluehallintovirasto ei vielä ole vastannut pyyntöön.
Sekä Päijät-Hämeessä että Kanta-Hämeessä on voimassa tartuntatautilain pykälä 58 d:n mukainen päätös, joka velvoittaa järjestämään yleisölle avoimien ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Sisätiloissa yli kymmenen hengen ja ulkotiloissa yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja kokoukset on kielletty. Kanta-Hämeen osalta määräys on voimassa 23.1.2022 asti ja Päijät-Hämeessä 26.1.2022 asti. Yleisötilaisuuksien rajoitusten vaihtoehtona voi ottaa käyttöön koronapassin.
KORJAUS: Tilannekatsauksessa kerrottiin aiemmin, että Päijät-Hämeessä olisi voimassa pykälän 58 g mukainen julkisten tilojen sulkumääräys, mutta se koskee tällä hetkellä vain Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien aluetta.
Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri pyytää apua alueensa asukkailta yhä huononevasta koronatilanteesta selviytymiseen. Alueen ensimmäinen omikrontartunta on varmistunut kaksi viikkoa sitten otetusta näytteestä. Uutta vuotta kehotetaan juhlimaan mahdollisimman pienessä seurueessa kontaktien ja tartuntojen vähentämiseksi. Jotta ruuhkautumista vältettäisiin, päivystysapuun ei pidä soittaa karanteeni- tai jäljitysasioista.
KORONAPASSIN käyttöä rajataan ravitsemisliikkeissä perjantaista 24.12. alkaen niin, että koronapassin käytöstä huolimatta anniskelu päättyy kaikissa ravitsemisliikkeissä klo 21 ja ravintolan saa pitää avoinna ravitsemistoiminnan asiakkaille klo 22 asti. Tiistaista 28.12. alkaen koronapassin käyttö ei enää nykyiseen tapaan vapauta ravitsemisliikkeitä niille asetetuista rajoituksista. Anniskelu päättyy kaikissa ravitsemisliikkeissä klo 17. Ravitsemisliikkeiden, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, aukiolo päättyy klo 18. Ruokaravintolat saavat kuitenkin olla auki klo 20:een asti koronapassia edellyttämällä. Koronapassin käytön rajoitukset ovat voimassa 20.1.2022 saakka.