Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Isoäidiltä Kukoistava Kanta-Häme

Keski-Häme lehti 9.12.2021 oli iloista luettavaa. Se vahvisti käsitykseni siitä, että ydin-Häme on henkisesti mitä virkeintä aluetta. Luovuus kukkii kirjoittamisen, aatteellisuuden, yrittämisen, ja kaikenlaisen muun positiivisen toimen alalla. Hämäläisten ylioppilaitten ja heidän tukijoittensa aikoinaan perustama Hämäläis-osakunta ei turhaan ole edelleen ´suurin ja kaunein´ osakunta yliopistokaupunki Helsingissä! Opiskeleva nuoriso on edelleen Spes Patriae eli isänmaan toivo.

Tuuloksen Tulikourat ja Lammin lukio ja monet muut nuorisoyhteisöt kasvattavat koko ajan uusia upeita sukupolvia.

Kaikki tämä lämmitti sydäntäni erityisesti sen takia, että olen hiljattain lukenut muotilehdestä sellaisesta kuin influensserien eli vaikuttajien pelottavasta ammattikunnasta. Influensserit ovat ihmisiä, jotka kirjoittavat omasta yksityiselämästään pitkiä juttuja sosiaaliseen mediaan, ja heillä on satoja, ellei tuhansia seuraajia (followers). Vaikuttajat ovat näyttäviä, upeasti pukeutuvia nuoria naisia (tai miksei miehiä), jotka ovat ottaneet itselleen jonkinlaisen malli-ihmisen statuksen. Heidän vaatteitaan, ruokiaan, kotiaan ja koko elämäntapaansa seuraajat matkivat. Tästä kehittyy sellainen mielenkiintoinen sivujuonne , että vaatteiden, astioitten, meikkituotteiden jne kauppaajat maksavat influensserille, että heidän tuotteitaan sivumennen mainitaan tai näytetään mahdollisimman usein. Eli kaiken takana on raha. Eli vakiintuneen aseman saavuttanut influensseri pystyy ansaitsemaan selvää rahaa, kirjottaa hän mitä tahansa. Lukemassani artikkelissa haastateltu influensseri kertoi ihan tosissaan pitkän tarinan siitä, kuinka hän joskus oli keksinyt antaa säärikarvojensa kasvaa valtoimenaan. Tätä seuraajat olivat päivittäin seuranneet kiinnostuneina. Apua.

Sen vielä ymmärtää, että pelit ja sarjafilmit (sinänsä mukavia) koukuttavat ihmisiä istumaan päivät pitkät paikallaan. Mutta että koukuttamiseen riittävät jonkun ihmisen säärikarvat, se on minusta pelottavaa. Fysiikantunneilla mainittu lepokitka ilmeisesti estää näitä followereita liikkumasta paikaltaan.

Hyvää Joulua kaikille!

Isoäiti

Lukemassani artikkelissa haastateltu influensseri kertoi ihan tosissaan pitkän tarinan siitä, kuinka hän joskus oli keksinyt antaa säärikarvojensa kasvaa valtoimenaan.