Hämeenlinnan kaupungilla on asukaslehti Arjessa mukana, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Viimeisintä numeroa näin hauholaisena oli hieno lukea. Mukava juttu 150-vuotiaasta Alvettulan koulusta, josta lukijalle välittyi vahva kuva yhteisöllisyydestä. Niin riveiltä kuin rivien välistäkin. Itse koulurakennushan pursuaa historiaa aina sieltä Suomi-filmeistä alkaen. Kyläläisten tahtotila on, että historian vuosia tulee lisää. Sehän ei ole itsestäänselvyys. Jokainen ymmärtää, että koulu säilyy vain, jos on oppilaita riittävästi. Kohtaloa ei pidä jäädä vain odottamaan, asioihin voi myös vaikuttaa. Tulevaisuus ei tule annettuna vaan sen eteen voi tehdä töitä. On hyvä, että alvettulalaiset hakivat ja pääsivät mukaan hankkeeseen, jossa haetaan uusia asumisratkaisuja ja tätä kautta lisää asukkaita. Toivottavasti hanke onnistuu. Se olisi sekä Alvettulan että koko Hämeenlinnan etu. Vastaavantyyppisiä hankkeita on muuallakin Suomessa. Joten niistä kannattaa ottaa opiksi, pyörää ei aina tarvitse keksiä uudestaan.
Toinen juttu kertoi Hämeen Mokiasta ja sen tekemästä arvokkaasta työstä muun muassa syrjäytymisen estämisessä ja työllisyyden parantamisessa. Syvä kumarrus ja kiitos Jouni Heinoselle ja kumppaneille vuosikymmenten työstä. Mokia on varmaan yksi malliesimerkki kolmannen sektorin voimasta yhteiskunnassamme. Valtio ja kunnat eivät pysty tekemään kaikkea. Tarvitaan paikallisia aktiiveja, joilla on ideoita, toimintakykyä ja paikallistuntemusta. Sitä kautta syntyy myös tuloksia. Luulen, että hyvä mieli ja onnistumisen elämykset tulevat yksittäisten tapausten kautta. Kun näkee ja kokee tarinoita, joissa vaikkapa nuoret ovat saaneet uuden alun elämäänsä.
Edellä olevat esimerkit kertovat kansalaisaktiivisuudesta, jota on helppo tukea ja ihailla. Siinä ei hajoteta paikkoja eikä rikota lakeja eikä haitata muiden ihmisten elämää. Päinvastoin pyritään tekemään monen ihmisen elämästä parempi ja mukavampi.
Vastaavia esimerkkejä löytyy varmasti muualtakin kuin Hauholta. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kaupungin asukaslehteä.
Kirjoittaja on Hämeenlinnan kaupunginhallituksen pj. Hauholta.
Kohtaloa ei pidä jäädä vain odottamaan, asioihin voi myös vaikuttaa. Tulevaisuus ei tule annettuna vaan sen eteen voi tehdä töitä.