Vieraskynä: Ikuinen taistelu selviytymisen mestareita vastaan

Rotta on älykäs eläin, jonka hävittäminen on hankalaa. Matti Anttila

Arvaatko, mitä eläintä vastaan maatiloilla käydään alituista taistelua? Rottia. Niitä elää maatilojen ja eläinsuojien ei-toivottuina alivuokralaisina ympäri Suomen. Eivätkä isot siimahännät ole mitenkään maalaisten yksinoikeus. Esimerkiksi Helsingissä taistellaan pahenevan rottaongelman kanssa keskellä kaupunkia.

Rottia vihataan niiden maineen takia. Ne sotkevat, pilaavat elintarvikkeita ja rehuja ja levittävät tauteja. Silti näitä älykkäitä selviytymisen mestareita on pakko ihailla, vaikka sitten vastentahtoisesti. Rotat kun tulevat selviämään vielä sittenkin, kun ihmiskunta tältä pallolta katoaa.

Mutta niin kauan kuin elämme rinnakkain, on rottakantaa yksinkertaisesti pakko pitää kurissa. Niiden kanssa ei voi elää rauhallista ”elä ja anna toisten elää” -elämää, koska rotta on kerrassaan hämmästyttävä eläin. Niitä ei pysäytä betoniseinä eivätkä metrin korkuiset esteet. Ne kiipeävät suoraa seinää ja pystyvät uimaan käsittämättömän pitkiä matkoja myös veden alla. Ne ovat tehokkaita lisääntyjiä ja niiden yhdyskuntarakenne auttaa selviämään jopa myrkyistä. Rotilla on esimaistajia, jotka kokeilevat uusia ruokia ensin. Jos esimaistaja kuolee, ei kukaan yhdyskunnan jäsenistä koskaan koske kyseiseen ruokaan.

Siksi nykyiset myrkyt aiheuttavat rotalle hitaan ja tuskallisen kuoleman vasta useiden päivien päästä. Minkään muun nisäkkään kanssa samoja torjuntakeinoja tuskin edes hyväksyttäisiin. Onneksi löytyy kaksi muutakin hävityskeinoa: kissat ja koirat. Niiden leuoissa kuolema tulee heti.

Kissa ei tosin ole yhtä tehokas tappaja kuin koira. Kissa nappaa yhden rotan, syö sen ja on tyytyväinen, mutta koira tappaa metsästämisen ilosta useamman. Tehokas rottakoira nappaa rottaa niskasta, ravistaa kerran, ja menettää mielenkiintonsa rottaan heti, kun siimahäntä kuolee.

Alkuvuonna meille muuttanut parsonrussellinterrieri valikoitui maatilan koiraksi tätäkin silmällä pitäen. Ensimmäiseen rottajahtiinsa se pääsi viime viikonloppuna. Synnynnäiset vaistot toimivat juuri niin kuin piti ja nuori koira sai saaliikseen kaksi lihavaa rottaa. Eihän se ikuista taistelua vielä ratkaise, mutta onpahan hyvä alku.

Rotilla on esimaistajia, jotka kokeilevat uusia ruokia ensin. Jos esimaistaja kuolee, ei kukaan yhdyskunnan jäsenistä koskaan koske kyseiseen ruokaan.

Kissatkin olivat tyytyväisiä, sillä koira jätti saaliinsa kissojen välipalaksi.

Kirjoittaja on hauholainen toimittaja ja maatilan emäntä.

Kommentoi