Hakkalan koulun ja Lammin lukion historianopettaja Janne Taanila alkoi kiinnostua historiasta jo pienenä, kun hän kuunteli tarinoita. Myös lukion historianopettajalla Veijo Mursulla oli suuri vaikutus. Lukion Taanila kävi Nivalassa, Pohjois-Pohjanmaalla.
Taanila on opiskellut historiaa ja sen lisäksi taloustietoa, politiikkaa, filosofiaa ja journalistiikkaa. Opiskelun jälkeen hän on opettanut lähinnä historiaa ja yhteiskuntaoppia, mutta niiden lisäksi hän on toiminut hetken opinto-ohjaajana. Opettamiskokemusta hänelle on kertynyt ensin Nivalan yläkoulusta sijaisen roolissa ja Viitaniemen yläkoulusta, jonka jälkeen hän toimi Turengin lukiossa. Taanilan vaimo sai töitä Hämeenlinnasta, ja samalla Lammin lukiosta aukesi virka, johon Taanila haki vuonna 2002.
Vapaa-ajalla urheilu on Taanilalle tärkeää. Hän harrastaa salibandya, käy salilla ja lenkkeilee. Hän myös seuraa aktiivisesti NHL:n tilastoja, pelejä hän ei juurikaan jaksa katsoa. Lentopalloa hän on myös pelannut, mutta hän sai pahan vamman peukaloonsa, jonka takia hän joutui leikkaukseen. Tämän takia hänen piti lopettaa lentopallo.
— Suurin saavutukseni on tullut urheilussa, Nivalan puulaakifutismestaruus vuonna 1988, vitsailee Taanila.
Urheilun lisäksi myös lukee, katsoo elokuvia ja käy aktiivisesti erilaisissa kulttuuritapahtumissa vapaa-ajallaan. Myös hänen vaimonsa sekä kaksi lastaan, jotka alkavat olla täysi-ikäisiä, ovat hänelle tärkeitä. Lemmikin ottoakin on harkittu, mutta se ei ole ollut mahdollista, sillä perheessä on hieman allergiaa.
Parasta on, kun nuoret tulevat seuraavana vuonna kysymään, milloin seuraava kokous on, ja voiko tulla uudestaan mukaan.
Janne Taanila
Hakkalan koulu ja Lammin lukio lähtivät mukaan Malli-YK-toimintaan vuonna 2005. Malli-YK aloitettiin Hakkalan koululla, kun Suomen YK-liitto käynnisti valtakunnallisen hankkeen. Hakkalan koulu oli alusta asti mukana. Taanilan lisäksi hankkeessa olivat mukana Raili Lempinen, Saija Sinitalo ja Pirkko Kairesalo.
Aluksi Taanila ei ollut mukana kokousten järjestämisessä, vaan ohjasi ja auttoi oppilaita valmistautumaan kokouksiin. Pian hän kuitenkin osallistui itsekin kokousten suunnitteluun Raili Lempisen kanssa. Taanila kertoo, että hänellä on malli-YK:sta paljon hyviä kokemuksia.
– Parasta on, kun nuoret tulevat seuraavana vuonna kysymään, milloin seuraava kokous on, ja voiko tulla uudestaan mukaan.
Hakkalan koulu ja Lammin lukio ovat olleet Malli-YK -kokouksissa ulkomailla viisi kertaa, muun muassa Italiassa, Saksassa ja Hollannissa.
Taanila järjesti monta vuotta kokouksia Raili Lempisen kanssa. Lempisen jäätyä eläkkeelle muutama vuotta sitten Taanila on jäänyt yksin pitämään kokouksia.
– Nuoret innostuvat lähtemään mukaan, koska Malli-YK on ikään kuin roolipeli ja hauska vastapaino normaalille opiskelulle, Taanila kertoo.
– Yleensä nuoria tulee kokouksiin Kanta-Hämeen alueelta, mutta joskus on tullut kauempaankin. Kaukaisimmat delegaatiot ovat tulleet Rauman lukiosta.
Kirjoittajat ovat Hakkalan koulun 8.-luokkalaisia. Juttu on alun perin julkaistu Keski-Hämeen koululaisnumerossa 25.11.2021.