Pääkirjoitus: Väsynyttä vitsailua

Merja Hirvisaari

Väsynyt valtuusto purskahteli nauruun maratonkokouksensa loppupuoliskolla milloin mistäkin asiasta. Väsyneillä ihmisillä on sellainen taipumus. Väsynyttä katselijaa ei juurikaan naurattanut.

On toki yleisesti tiedossa, että hankalat asiat kannattaa jättää pitkien kokousten pöytäkirjoilla viimeisiiin pykäliin, niin että kotiin kaipaavat kokoustajat eivät enää jaksaisi niihin niin tarkasti puuttua, mutta Hämeenlinnan valtuuston kokousta seuratessa kävi ilmeiseksi, että täällä siitä ei ole mitään hyötyä. Tästä joukosta ei kotiin ole kenelläkään kiire; mahdollisuus saada oma ääni kuuluviin valtuuston kokouksessa voittaa kaikki muut maailman houkutukset, ja niinpä budjettikäsittely todellakin venyi ja paukkui. Valtuustoaloitteiden käsittely olisi ehkä ollut viisaampaa jossain muussa kuin budjettikokouksessa?

Sen panin merkille, että ryhmäpuheenvuoroissa moni kiitteli uutta kaupunginjohtajaa avoimesta ja keskustelevasta asioiden valmistelusta ja lupasi kannattaa hyvin kuunnellen toteutettua budjettiesitystä –  ennen kuin tuntikausien jankkaus muutostoiveista käynnistyi.

Mitä jäi käteen? 26 äänestyksestä meni läpi Viipurintien terveysasemalle päätetty lääkärin ja hoitajan työparin lisääminen, yksityisen päivähoidon kuntalisään lisätty sisaruslisä, laatukoordinaattorin nimen vaihtaminen valvontakoordinaattoriksi ja varsin ympäripyöreä ehdotus ”kevytrakenteisen pyörätiekokeilun toteuttamisesta Sibeliuksenkadulla ja Kasarmikadulla keskustavision päivittämisen tueksi ja keskustan monipuolisen saavuttamisen parantamiseksi”. Oikein vesi kielellä odotan, että mitä tämä hienosti muotoiltu lause käytännössä tarkoittaa, kun mitään toimenpiteitä ja varsinkaan rahaa ei siihen erikseen esitetty.

En sano, että jälkimmäinen itseä erityisesti harmittaisi, kun kotoa on yli 40 kilometriä matkaa Sibeliuksenkadulle. Sitä ei polkemalla taiteta. Kaikkien kaupunkilaisten hengen ja terveyden puolesta toivon, etten koskaan aja sitä myöskään kaupungin tulevaisuudessa ehkä tarjoamalla sähköpyörällä tai sähköpotkulaudalla.

Yhden ihmisen tarina on tietenkin sivuseikka, mutta se on vallan validi kysymys, että kannattiko yllä mainittujen saavutusten vuoksi istuttaa yli viittäkymmentä ihmistä kymmenen tuntia valtuustosalissa, juottaa heille kahdet kahvit ja syöttää yhden aterian lisäksi vielä jonkin verran hedelmiäkin? Eikö mitään ole tehtävissä kokouskulttuurin keventämiseksi?

Ja nyt en tarkoita niitä huonoja vitsejä, joilla salissa yritettiin keventää tunnelmaa. Oma tunne lähenteli myötähäpeää, kun rekvisiitaksi tuodussa säästöpossussa oli niin iso reikä pohjassa, että sieltä toden totta sai ujutettua rahaa läpi. Jos sellaista tarvitaan valaisemaan valtuuston ymmärrystä budjetista, meillä ei ole kaupunkina minkäänlaista toivoa. Onneksi sentään Kunta Kati teilattiin vitsinä, johon Hämeenlinnalla ei ole enää koskaan varaa.

Onneksi sentään Kunta Kati teilattiin vitsinä, johon Hämeenlinnalla ei ole enää koskaan varaa.

Kommentoi