Vuosikymmeniä sitten pitkään kansanedustajana toiminut mies teki televisiossa hätkähdyttävän tunnustuksen. Hän oli lappilainen saksalaisen sotilaan poika, ja saanut lapsesta asti osakseen ivailua ja syrjintää. Toiselta puolelta oli vaivannut isättömyys. Aikuisena tämä poliitikko päätti lähteä Saksaan etsimään isäänsä. Matka dokumentoitiin videolle, myös isän ja pojan ensikohtaaminen saksalaistalon ovella.