Kaksi elämälle ydintärkeätä asiaa, ihmissuhteet ja ravinnontuotanto näyttävät nyt olevan niin sanotusti ´heikossa hapessa´. Ensin mainitusta syytän koronavirusta, toisesta huonoja säitä ja hiukan kaupan keskusliikkeitä. Eivätkö ne mitenkään voisi maksaa viljelijöille enempää? Ravinnontuottajien taloudellista taakkaa lisäävät joka tapauksessa ruuan tuotantokustannusten (lannoitteiden, rehujen ja energian) hintojen kova nousu. Keskitason ruuantuottajan tili menee miinukselle. Kuka palkansaaja voisi elää tämän kanssa?
Puuttuisin taas asiaan ´maataloustuet´. Ne luotiin aikoinaan hintojen pitämiseksi matalina. Siis kuluttajan tukemiseksi. Valtio alkoi maksaa tuottajille osan tuotantokustannuksista, jotta kaupan hinnat pysyisivät matalina. Näistä maataloustuista on syntynyt paljon porua, kun kuluttajat uskovat virheellisesti, että maanviljelijät saavat jotain ylimääräistä tukirahaa noin vain huvikäyttöön. Virhe. Eivät saa. – Nyt tuottamisesta (esim. maitolitran ja viljakilon) viljelijälle maksettu hinta on painettu minimaalisen pieneksi, ja valtion (EU:n) tuki, eli sen maata viljelevän ihmisen palkka, vaihtelee koko ajan.
Jokin tässä ´jokapäiväisen leivän´ kuviossa mättää. Kuvio on äärimmäisen monimutkainen ja monesta syystä vaikea. Mutta ensihätään toivoisin, että kaupoissa olevia valikoimia ainakin karsittaisiin. Kukaan ihminen maailmassa ei tarvitse kymmeniä erilaatuisia jugurtteja. Olen ymmärtänyt, että saksalaiskauppa Lidlissä valikoiman kirjo on pienempi. Ja minusta olisi hyvä jos keskusliikkeet pystyisivät keskenään sopimaan hillitymmästä mainonnasta. Tulisi halvemmaksi.
Me kaikki kuluttajat voimme tietysti vaikuttaa omalta osaltamme niin, että suosimme johdonmukaisesti kotimaisia tuotteita, ja jos mahdollista, lähituottajien tarjontaa. Ja suostuisimme maksamaan enemmän luomusta, koska sen tuottaminen on työlästä. Kaiken lisäksi normaali suomalainen ruoka on kansainvälisesti katsoen jokseenkin yhtä puhdasta kuin orgaaninen eli luomu muissa maissa. Sitä täytyy arvostaa! Kööpenhaminassa ei kuulemma tulisi kenenkään mieleen maistaa kakkutaikinaa, jos siinä on raakaa kananmunaa. Samalla siinä on todennäköisesti myös salmonellaa.
Toinen suuren luokan ongelma ovat nuo ihmissuhteet, joita korona-pandemian vaatimat karanteenit ja etätoiminnot ovat heikentäneet. Läheisen sukulaiseni Mirjan oli määrä vuosi takaperin syksyllä aloittaa opinnot Vaasassa. Hän lähti sinne iloisen toiveikkaana, vuokrasi soluasunnon, ja vei mukanaan polkupyörän, jolla alkoi tutustua kauniiseen Vaasaan. Löysi jo muutaman orastavan opiskelukaverinkin. Sitten alkoivat opinnot. Paikallisen Hankenin opettajat tarjosivat kyllä etäluentoja, mutta elävää ihmistä ei nähnyt missään. Ei ollut mitään paikkaa missä tutustuisi toisiin opiskeleviin. - Mirja muutti takaisin kotipaikkakunnalle Helsinkiin. Voihan sieltäkin käsin etäopiskella.
Mirja oli onnekas kun hänellä oli vaihtoehto. Kaikilla ei ole ollut. Seuranneitten ongelmien kirjo on suuri ja surullinen, koska koronan kanssa kulunut aika on ollut hyvin pitkä. Parin vuoden kurja ihmiskoe on osoittanut kuinka äärimmäisen tärkeitä ihmiskontaktit ovat. Olla ´ihminen ihmiselle´ on niitä ihan tärkeimpiä juttuja elämässä.
Kirjoittaja on kirjaihminen Tuuloksesta
Parin vuoden kurja ihmiskoe on osoittanut, kuinka äärimmäisen tärkeitä ihmiskontaktit ovat.