Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jalkapallo | LaVe KPR:n kausi päätökseen voitolla

Sarjanousu jäi yhden voiton päähän.

Lammin Vedon Kalevala Park Rangers -joukkueen (LaVe KPR) kauden 2021 viimeinen kotiottelu pelattiin Turvalla lauantaina mukavassa syyssäässä. Vastustajaksi oli saapunut paikallisvastustaja JanPa3 Turengista. Pelin panoksena olivat Tampereen piirin 6. divisioonan sarjan hopeamitalit.

Vastustaja sai pelin alkuun nopeasta hyökkäyksestä avausmaalin, jonka lauantaina hattutempun tehnyt Vili Lehtinen kuittasi puolen tunnin pelin kohdalla. Erätauolle mentiin 1–1 numeroissa, kun KPR ei saanut tällä kertaa rangaistuspotkua maaliin.

Toisella puoliajalla peli aaltoili tasaisena, kunnes KPR sai kahden minuutin sisällä kaksi maalia. 2–1 lukemat laukoi Vili Lehtinen 62. peliminuutin kohdalla, ja Santtu Pyhälä vei joukkueen jo 3–1 johtoon minuuttia myöhemmin. Vastustaja ei kuitenkaan lauantaina luovuttanut helpolla, vaan maaleja tehtiin vuorotahtiin Vilin viimeistellessä hattutemppunsa 77. minuutilla.

Peli sai vielä dramaattisen lopun, kun JanPa 3 tuli 84. minuutilla maalin päähän kolmannella maalillaan. Ottelun viimeisellä minuutilla sitten vastustajalle tuomittiin vielä rangaistuspotku.Tälläkään kertaa palloa ei kuitenkaan saatu maaliin, vaan KPR:n maalivahti Antti Aakkula esitti maailmanluokan torjunnan, ja peli päättyi LaVe KPR:n 4–3 voittoon.

LaVeKPR päätyi tasaisen sarjan päätteeksi tasapisteisiin sarjan voittaneen Tampereen Vierasjoukkueen kanssa. Kausi saatiin koronatilanteesata huolimatta pelattua ilman suurempia ongelmia, vain yhtä peliä jouduttiin siirtämään.

Yläloppusarjassa Vierasjoukkue nousi kuitenkin keskinäisen ottelun perusteella sarjavoittajaksi, ja nousee sen myötä myös automaattisesti vitoseen.

Mika Aakkula

KPR pelasi 13 ottelua, joista saldoksi kertyi 8 voittoa, 3 tasapeliä ja 2 tappiota maalierolla 28–15. Maalipörssin voitti Santtu Pyhälä 11 maalilla. Yläloppusarjassa Vierasjoukkue nousi kuitenkin keskinäisen ottelun perusteella sarjavoittajaksi, ja nousee sen myötä myös automaattisesti vitoseen.

Kaikissa kauden otteluissa mukana olivat Rori Aakkula, Santtu Pyhälä ja Miikka Häkkinen. Lisäksi Miikka Häkkinen palkittiin Lammin Vedon vuoden miespelaajana. Mahtava kunnianosoitus.

LaVe KPR haluaa kiittää kaudesta myös 6. divisioonan runsaslukuisinta kotiyleisöä, LaVen johtokuntaa ja toimihenkilöitä, jotka mahdollistavat toimintamme, sekä Turvan kentän hoidosta vastaavia henkilöitä, jotka tekivät taas huipputyötä.

Katso sarjataulukko Suomen palloliiton sivuilta