Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kanta-Hämeelle uusi testausstrategia

Korona

Kanta-Hämeessä luovutaan lieväoireisten kaksi kertaa rokotettujen henkilöiden testaamisesta, jos toisesta rokotteesta on kulunut vähintään viikko. Muutos ei kuitenkaan koske tunnistetusti koronatartunnalle altistuneita henkilöitä, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyötä tekevää henkilöstöä tai ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköiden asiakkaita.

– Uusi strategia keventää toivotulla tavalla perusterveydenhuoltoon kohdistuvaa kuormitusta. Kyseessä alkaa yhä vahvemmin olla rokottamattomien epidemia, joten resursseja kannattaa suunnata enemmän rokotekattavuuden parantamiseen ja hoitovelan purkuun, maakuntaryhmän vs. puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri Juhani Grönlund sanoo.

Myös päivittäisestä tartuntamäärien tiedottamisesta luovutaan.

– Suuntaamme myös viestinnän resurssia pois mekaanisesta lukujen toistamisesta, ja pohdimme keinoja tavoittaa nuorisoa, jotta rokotuskattavuus edelleen paranisi. Pidämme jatkossa yllä epidemian tilannekuvaa aina torstaisin julkaistavalla infopaketilla ja toki viestimme tarpeen vaatiessa aina muulloinkin merkittävistä muutoksista tilanteessa. Myös julkisista altistumispaikoista tiedottamista jatketaan toistaiseksi, KHSHP:n viestintäjohtaja Iisakki Kiemunki sanoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.