Vieraskynä Matka kotimaassa

Halusin ottaa hallituksen neuvosta vaarin ja tehdä näin korona-aikana kotimaan matkan Keski-Suomeen, mistä minulla on lämpimiä lapsuusajan muistoja. Hyvä ajatus, tulen mukaan, sanoi vaimoni ja Hämeessä syntyneenä kysäisi, että mahtaako se ”kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveen” olla edelleen totta. No mennään katsomaan.

Kesäaikaan matkailija voi valita ohjelmaansa nähtävyyksiä, tapahtumia ja erilaisia aktiviteetteja, mm. patikointia tai tutustua pelkästään erilaisiin paikkakuntiin sellaisinaan, kaupunkeihin tai kirkonkyliin ja niiden elämään. Me lähdimme liikkeelle jälkimmäisen vaihtoehdon mukaisesti. Halusin nähdä, miten maailma on muuttunut lapsuuteni aikaisilla paikkakunnilla.

Saavuimme määränpäänä olevaan kirkonkylään. Miten tuttua ja turvallista siellä olikaan yhä vuosikymmenten jälkeen. Mutta hotelli oli uutta, samoin camping-alue, apteekki ja kaksi markettia. Poissa olivat vanha osuuskauppa Mäkimatti ja Hintikan kyläkauppa, sellainen vanhanajan puoti, missä tuoksui aina nahka ja terva. Keskustan ja järven väliin jäävä laajahko metsäalue, jota minä aikoinaan hallitsin Tarzanina yhdessä pappilan lehmien kanssa, muistutti nyt puistoa. Mustikat, metsämansikat ja mesimarjat olivat kaikonneet. Kirkolta 15 kilometrin päässä syrjäisessä Pirttimäen kylässä ovat minun sukujuureni. Kylä sai sähkön vasta pitkälti sodan jälkeen. Kylän halki johti ennen vain hevosella ajettava kapea tie. Nyt tie oli tasainen ja hyväkuntoinen. Tien kahden puolen vanhat maatalot. Näkymä tieltä taloihin, samoin tunnelma oli kuin silloin ennen.

Ajoimme tutun talon pihaan. Nuori, reipas emäntä tuli ulos. Kerroin matkamme tarkoituksesta. Kysyin, mikäs täällä on uutta. No, meillä on nyt seitsemän naudan sijasta seitsemänkymmentä lypsävää, tietokoneohjattu ruokinta ja lypsykoneet, sanoi emäntä. Ja peltotyöt sekä kirjanpito tehdään täysin koneellisesti. Kurkistin tupaan. Kas, vanha leivinuuni oli poissa. Vieläkös täältä saa sitä erinomaista, hapanta, riihikuivasta rukiista tehtyä ruisleipää? Sitä saa lähileipomosta, sanoi emäntä ja haki kännykästään tottuneesti leipomon osoitteen. Löysimme leipomon ja ostimme tuliaisiksi maan parasta ruisleipää.

Edellä varsin lyhyesti kuvattu matkamme sisälsi toki paljon enemmän. Paljon nostalgiaa, paljon suomalaista maaseutua. Kannattaa lähteä kotimaan matkalle. Helle vei seuraavana päivänä Kuuhankaveden rantaan. Uimme järvessä, jonka vesi oli kuin olikin edelleen kirkasta. Mutustelen yhä matkamme antia. Siitä jäi hyvä maku suuhun.

Kirjoittaja on FM ja kesäasukas Tuuloksessa.

Keskustan ja järven väliin jäävä laajahko metsäalue, jota minä aikoinaan hallitsin Tarzanina yhdessä pappilan lehmien kanssa, muistutti nyt puistoa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut