Kukkatalon rauniot on raivattu

Siistiytynyt tontti on nyt myynnissä.

Kukkatalon tontti on nyt huomattavasti siistimpi ja turvallisempi kuin keväällä. Jussi Karvonen

Jussi Karvonen

Lammin Kukkatalon rauniot on raivattu, ja tontti on nyt huomattavasti siistimpi ja turvallisempi kuin keväällä. Raivauksen jälkeen pystyssä ovat vielä Kukkatalon edustalla myyntikojuina olleet hirsi- ja puumökit.

 Paloon liittyen ei ole mitään uutta kerrottavaa. Kukkatalon tontti on myynnissä, ja tulevaisuus on avoin, viestittää Kukkatalon omistaja Marja Yli-Paappala-Juopperi.

Hämeenlinnan rakennusvalvonta edellytti tontin siivousta keväällä, mutta nyt rakennustarkastaja Anitta Käenniemi pitää kaupungin kannalta asiaa loppuun käsiteltynä.

– Jos perustukset ovat vielä paikoillaan, pitäisi nekin purkaa, mutta siihen on tontinomistajalla aikaa kolme vuotta. Kiirehdimme keväällä raunioiden purkua, koska ne olivat vaaralliset muun muassa lapsille. Kun paikan turvallisuus on nyt kunnossa, ei meillä ole tällä hetkellä asian suhteen huomauttamista.

Perustusten purkamiseen tontinomistajalla on aikaa kolme vuotta. Jussi Karvonen

Lammin Kukkatalo paloi perustuksiaan myöten räjähdyksenomaisessa tulipalossa puolisentoista vuotta sitten huhtikuun viimeisenä päivänä. Vaikka tulipaloa oli sammuttamassa useita palokuntia, ei kiinteistöä voitu pelastaa.

Kun paikan turvallisuus on nyt kunnossa, ei meillä ole tällä hetkellä asian suhteen huomauttamista.

Anitta Käenniemi, rakennustarkastaja

Rakennuksessa ei ollut mitään sellaisia sähkölaitteita ja koneita, jotka olisivat voineet palon aiheuttaa. Alustavasti näytti, että palo olisi saanut alkunsa rakennuksen keskivaiheilta, mutta syttymissyy ei koskaan selvinnyt.

Palonsyyntutkinta lopetettiin vuoden vaihteessa, eikä palossa ole epäilty rikosta.

Kommentoi