Vieraskynä: Elämä on luopumista

Johanna Heinonen

Johanna Heinonen

Laitoin tilamme Facebook-sivuille kuvia orivarsasta saatetekstillä, että tämä hieno varsa on myynnissä Ypäjän huutokaupassa. Julkaisun tehtyäni sain useamman kyselyn, että miten ihmeessä voin luopua niin upeasta varsasta? Samoin kysellään lehmistä. Eikö tee pahaa, kun eläimestä joutuu luopumaan? Laittamaan sen teurasautoon?

Vastaus ei ole ihan yksiselitteinen. Varsojen kohdalla luopuminen kuuluu asiaan, ne on myyntiin alun alkaen tehty. Syntymässä valvon vieressä, että kaikki menee hyvin, ihailen varsan ensi askelia, opetan sille, kuinka hevosena eletään ihmisten keskellä. Niissä hetkissä en ajattele myyntiä, vaan nautin eläimen kanssa touhuamisesta. Ja kun varsan on aika siirtyä uudelle omistajalle, on haikeaa mutta hienoa saatella maailmalle yksilö, josta voi olla ylpeä.

Ja vähän kuin lasten kanssa, sitä toivoo, että nuoren siivet kantavat.

Lopullisen päätöksen tekeminen on paljon vaikeampaa. Lehmätilallisena niitä päätöksiä joutuu tekemään aika monta vuodessa, sekä suunnitellusti että suunnittelematta.

Eivätkä päätösten kohteena olevat lehmät ole mitä tahansa lehmiä. Niidenkin syntyessä olemme valvoneet vieressä. Hoitaneet rakkaudella, jotta ne täysikasvuisinakin luottavat ihmisiin. Auttaneet poikimisissa, lääkinneet sairauksissa. Sellaisista työkavereista luopuminen ei ole helppoa eikä mukavaa.

Paitsi silloin, kun päätös on ainoa mahdollinen. Kun eläimen silmistä näkee, että nyt on aika, kuristaa itku omaa kurkkua, mutta muu siinä ei sureta. Päätöksen tekemällä pystyy suojelemaan eläintä kärsimykseltä, ja vain sillä on merkitystä.

Totuus on, että eläinten kanssa elävä ihminen joutuu kestämään luopumista, vaikkei siihen ikinä totukaan.

Teuraaksi laittamisen päätös on vaikeampi. Silloin lehmä ei ole akuutisti sairas eikä lääkitty, vaikka jokin syy poistoon aina on. Silloin ajattelen, ettei eläin laske päiviensä määrää, enkä sitä tee itsekään. Ajattelen, että isompi merkitys on sillä, miten eläinten kanssa on oltu ja minkälaisen elämän ne ovat saaneet.

Totuus on, että eläinten kanssa elävä ihminen joutuu kestämään luopumista, vaikkei siihen ikinä totukaan. Toisista yksilöistä luovutaan aiemmin ja toisista myöhemmin. Toisista yllättäen ja toisista suunnitellusti. Mutta se, millaisiksi niiden elämän teimme ennen sitä, on se mikä ratkaisee.

Kirjoittaja on hauholainen toimittaja ja maitotilan emäntä.

Kommentoi