Vieraskynä: Punaviiniä ja Putroa

Mika Virtanen

Mika Virtanen

Iskä, miltä avaruus haisee? Iskä, mitä tarkoittaa särkynyt sydän? Iskä, miksi sinä ärsytät äitiä tahallaan kuorsaamalla? Armottomia viisivuotiaan kysymyksiä ilman viiden pisteen vihjeitä. Olen erotuomari, kulmamies ja kuraattori. Olen arjen hyvä paha ja ruma.

Pienet lapset ovat ihania. Kirjoittavat oman nimensä hyvin, mutta väärään paikkaan. Ja aina spriitussilla. Makaronin päälle on inhottavaa astua, keitetyn makaronin suorastaan maailmanloppu. Eikä ne halua syödä tänään makaronia. Eikä ole mitään tekemistäkään. Joinain päivinä elämä on kuin opastekyltti Hämeenkosken kohdalla, joka ilmoittaa matkaa olevan jäljellä kaksi kilometriä. Harmi vaan, ettei kukaan tiedä minne. Määränpää on kadonnut.

Meikäläisten elämästä saisi kyllä jäätävän sketsisarjan. Jokaisen jakson voisi nimetä Viisikko- tyyliin vaikka näin: Virtaset ja unohtunut parturi tai Virtaset ratkaisevat yhtälön tai Virtaset ja särkynyt pikari. Kuva olisi nopeutettu ja taustalla soisi honky tonk. Päivän päätteeksi käteltäisiin vaimon kanssa ja kamera-ajo paljastaisi tuhot koko komeudessaan.

Ihmiset elävät erilaisissa elämäntilanteissa ja kulloinenkin arki määrittelee sen, miten asioita arvotetaan. Jos ei ole virtaa sykkiä samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, niin kymmenen vuoden päästä sitä voi hyvin ollakin. Nyt ei kiinnosta rikkaruohot tai koneremontti, mutta tulevaisuudessa ehkä kiinnostaakin. Elämäntilanteet voivat olla myös itsestä riippumattomia. Työttömyys, vakava sairaus, läheisen kuolema tai Amerikan serkun miljoonaperintö pistävät varmasti arvot uusiksi.

Jokaisesta päivästä pitäisi nauttia kuin viimeisestä, koska sitä se voi myös olla, mutta onhan se usein hiton hankalaa. Silloin tällöin tarvitaan vähän punaviiniä ja Putroa. Kiireessä touhutessa asioita unohtuu, mutta ei unohdeta toisiamme.

Ehkä sitä kymmenen vuoden päästä tietää mihin on vielä kaksi kilometriä, tai enää. Melko varmasti kuitenkaan ei tiedä, sillä ihminen taitaa olla koko ajan käymistilassa. Alkaako sitä sitten jo haikeasti muistella ruuhkavuosia, kun kaikki poikaset olivat vielä pesässä. Ehkä, mutta sitä Putroa tarvitaan silloinkin.

Joinain päivinä elämä on kuin opastekyltti Hämeenkosken kohdalla, joka ilmoittaa matkaa olevan jäljellä kaksi kilometriä.

Kommentoi