Ensi viikolla uimaan

Lammin uimahalli avautuu syyskuun alussa.

Lammilla pääsee taas syyskuun alusta uimaan ja vesijumppaamaan omassa uimahallissa. Merja Hirvisaari

Keski-Häme

Pitkä odotus päättyy viimein, kun Lammin uimahalli avaa koronasulkujen jälkeen taas ovensa syyskuun alussa. Hämeenlinnan uimahalli avautui jo elokuun alussa.

Lammin uimahalli avautuu normaalin aikataulunsa mukaisesti ja normaalein aukioloin keskiviikkona 1.9.2021. Keskiviikkoisin halli on avoinna kello 13–20. Uimahallien saunat ovat myös normaalisti käytettävissä.

Asiakkaita muistutetaan saapumaan uimahalliin vain oireettomina, käyttämään kasvomaskia aula- ja pukutiloissa sekä huolehtimaan käsihygieniasta erityisen hyvin. Uimahallien rannekkeiden voimassaoloaikoja on automaattisesti pidennetty koronasulun ajalta.

Hämeenlinnan kaupungin ja Liikuntahallien liikuntaryhmäesite kaudelle 2021–2022 on julkaistu Hämeenlinnan liikuntahallien verkkosivuilla. Painetut esitteet ovat noudettavissa liikuntahallien asiakaspalvelusta, pääkirjastolta, kirjasto-palvelupisteistä ja uimahalleilta niiden aukioloaikojen puitteissa.

Ilmoittautuminen toimintaan on käynnissä. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät esitteistä.

Kommentoi