Menossa on käänteentekevä ja lähes juhlaton ajanjakso ajastimessamme. Mutta eipä ongelmaa siitä. Eihän naruakaan pidä katkaista, jos solmun voi avata. Eikä tätä nykyisyyttä olisi, jos toimittaisi niin kuin aina ennen vanhaan. Tuo ennenvanha ei ole sen kauempana kuin sotiemme jälkeinen aika viime vuosisadan puolivälissä. Silloin elettiin maaseudulla monissa talouksissa työvälineiden käytössä vielä lähes koneetonta eli lihasvoiman aikaa.
Omavaraistalouden aikaan Pärttylin päivää 24.8. pidettiin ensimmäisenä syyspäivänä. Elämme juuri satovuoden tulosten taltioinnin keskeistä aikaa. Siinä traktori ja leikkuupuimuri ovat tehneet uskomattoman muutoksen korjuutoimintaan. Niin teki aikoinaan sähkön tulokin kylään sen talouskeskuksissa.
Hevonen auttoi raskaissa töissä käyttäen vetovoimaansa sopivien laitteiden toiminnassa. Ihmisen lihas oli tuottelias kevyissä maataloustöissä. Oma käsi kylvi vakasta tai kevytkoneella viljan jyviä ja pellavan sekä juurikkaiden siemeniä muokattuun peltoon.
Lammi oli ilmeisesti jo pari vuosisataa sitten merkittävä pellavapitäjä. Se oli Tampereen tehtaan rakennuttamine pellavamakasiineineen arvokkaan aineksen ostopaikka. Kirkonkylään matkasi pellavaa hevoskuormittain tehtaalle kaupiteltaviksi. Perinteestä muistuttamaan järjestettiin ensimmäiset uudenmuotoiset pellavamarkkinat vuonna 1971. Pellavan kaunis kukka pitäjän vaakunassa kuvaa pellavan merkitystä alueella.
Isojaoissakin perustettiin kyliin useita pellavanlikopaikkoja. Tuolloin Perttukin ohjasi toimintaa. ” Jos pellava ei ole Perttuna liossa, ei siitä kunnon kangasta saa.” Ennen likoon panoa pellava oli käynyt monta vaihetta. Oli tietysti kylvetty muokattuun maahan ja kitketty rikkaruohoja. Oli suoritettu nyhtäminen maasta sekä rohkiminen eli sylkkyjen poisto. Parin viikon liotus tavallaan mädännytti puumaisia osia helposti irrotettaviksi sänkipellolla tapahtuneen kuivatuksen jälkeen.
Eihän naruakaan pidä katkaista, jos solmun voi avata.
Heikki K. Lähde
Ennen konevoimaa ihminen ja hevonen välineiden voimanantajina
Lihasvoimaisen toiminnan aikaan satokausi oli merkittävä ajanjakso. Talonväki kylvi jyvät vakasta peltoon, leikkasi kypsän viljan sirpillä poikki ja sitoi lyhteeksi, ohjasi lampaan villan ja pellavan kiertymistä langaksi värttinän ympärille ja heilutti kirvestä kaataen niin kasken kuin rakennuspuutkin. Raskaissa peltotöissä apuna toimivat vetojuhtina hevoset. Työtä riitti, ja kaikkien työpanosta lapsesta vanhukseen tarvittiin.
Tuloksena oli tuotettava, mitä ruokakunta kulutti. Huolta tulevasta pidettiin siemenviljan verran. Lähirehellisyys kylässä merkitsi naapurin auttamista ja talkootoimintaa. Hätävarastoina toimivat myös pitäjänmakasiinit.
Pärttylin pikkukesä oli työntäyteistä ja raskasta sadonkorjuun aikaa. Viljasadon korjuuseen kuuluivat lyhyesti kuvattuna niittäminen, seiväskuivatus ja hevoskuljetus riiheen, tai oikeastaan riihi oli jo sodan jälkeen muuttunut puimalaksi. Varstariihen aikaan verrattuna puimakone toi jo melkoisen muutoksen ihmistöihin ja tuloksiinkin. Ei saatu enää pitkiä suoria ruisolkiakaan käytettäväksi vaikkapa polstarin eli oljilla täytetyn matrassin aikaansaamiseen. Matrassi oli makuualustana kasarmilla varusmiesaikananikin. Puimakoneen toisistaan erottamat jyvät, oljet ja akanat oli kuljetettava omiin paikkoihinsa.
Apostolin muistopäivää Pärttyliä eli Perttua on entisajan työkalenterissa pidetty monien kesäisten toimintojen kääntöpisteenä. Työalmanakan vuosikellossa Pärttylin kuukausi onkin tuonut ilmeisesti mittavimman muutoksen sadon taltiointiin. Traktori korvasi vetojuhdan. Puimakoneen alle pantiin pyörät ja vietiin pellolle. Voi, mikä toiminnan säästö! Seuraava vaihe oli moottorin kytkeminen puimurin tehtäviin. Se teki laitteesta leikkuupuimurin sadon tuotteiden lajittelijaksi. Vain jyvät kuljetettiin erillisen kuivaajarakennuksen ja jyväaitan korvaaviin paikkoihin. Katse huomiseen sai pitemmän ajanjakson uusin mahdollisuuksin ja uusin eväin.
Suven juhlakohteina alueiden elämänmenon tapahtumia
Pitäjien kesiin on liittynyt monia tapahtumia, vaikkakin parina kesänä vaisummin koronan vuoksi. Sellaisina mainittakoon entisaikatapahtumien joukosta kartanopitäjiemme pellavamarkkinat, Niskavuori-tapahtumat, monet musiikkijuhlat, toukosiunaukset heinäjuhlineen, kirkkovaellukset, monet heimojuhlat ja myös kesäasukastapahtumat. Osa niistä liittyy pitäjien pitkään historiaan. Nuorempaa perinnepitoisuutta edustavat viime sotiemme seuraukset sekä samoihin aikoihin alkanut kesäasukasmäärän lisääntyminen.
Tietyllä vieraskoreudella mainittakoon erityisesti kesäasukkaiden kirkkopyhät, sekä ilmeisesti tutuimpana tapahtumana Hauholla ja Lammilla sekä naapuripitäjissä järjestetyt Kivennavan Kihut. Vuoden 1945 sijoitussuunnitelman mukaan kivennapalaisia sijoitettiin 11 pitäjän alueelle, joista Lammille asutettiin yhdeksän kylän asukkaita. Pitäjä on ollut esillä erityisesti pitkään Lammilla toimineen kivennapalaisen kotiseutuneuvos Uljas Kiurun ansiokkaasta toiminnasta. Hän toimi varsin monipuolisesti Lammilla tallentaen kansien väliin sekä lammilaisuutta että kivennapalaistietoa. Tietous hänen kotiseudustaan tuli esille kirkkopyhien ja Kihujen kautta. Lammin kirkossa on pienoismalli Kivennavan suuresta, vetäytymään jouduttaessa 1.12.1939 tuhkatusta puukirkosta.
Kirjoittaja on sukua, kotiseutua ja elonpolun omaituisuutta tutkiva tekniikan tohtori ja kirjailija Lammilta.