Päivän sana: Lähimmäinen

Eeva Rebekka Huttunen vuonna 1982. Sinikka Hakalan arkistot

Sinikka Hakala

Sunnuntaina 29.8. eli 14. sunnuntai helluntaista evankeliumiteksti on Markuksen evenkeliumissa luvussa 12: 41–44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: – Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.

Kirkkomme opetuksen mukaan Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Hyvät teot lähimmäisten hyväksi ovat parasta, mitä voimme tehdä. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

Minulla on omassa suvussani muutamia erityisen tärkeitä jo edesmenneitä henkilöitä, jotka omalla elämällään ovat opettaneet. Mummoni Eeva Rebekka Huttunen, joka eli 98 vuotiaaksi. Hän oli kansakoulun opettaja, jonka elämässä koti, uskonto ja isänmaa olivat peruspilareita. Mummoni piti pyhäkoulua kylän lapsille. Hän kuunteli radion jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat. Hän ei pakottanut lapsenlapsiaan istumaan ja kuuntelemaan, mutta hänelle annettiin rauha. Mummo osoitti kiitollisuutensa luonnon ja pellon antimista. Tai järven onkikaloista, joista oli tehty kalakukko. Vaikka suuressa perheessä oli huolia ja murheitakin, niin mummo luotti huomiseen ja Jumalan huolenpitoon. – Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen isänne ruokkii ne.

Mummolla oli myös halu ja kyky auttaa sukulaisia ja kyläläisiä monin tavoin.

Oma äitini, Marjatta Ryhänen, oli myös esimerkillinen. Hän oli auttavainen ja hän osasi asettua toisen asemaan. Äitini kutoi monet monet villasukat. Niistä on sukulaisilla ja ystävillä lämmin muisto hänestä. Äitini kuoleman jälkeen monet muistelivat, mitä arvokasta apua tai turvaa olivat häneltä saaneet.

Hilja-tätini osallistui heti rippikoulun jälkeen herättäjäjuhlille. Se säilyi kesän kohokohtana aivan elämän viimeisiin vuosiin asti. Hilja-täti eli aika vaatimattomasti ja oli valmis auttamaan. Hän haki sokean vanhuksen kirkkoon useiden vuosien ajan. Hän vieraili lähimmäisten luona sairaalassa. Kun vierailin Hilja-tädin luona Iisalmessa, meillä oli joka kerta ohjelmassa hautausmaakävely. Siellä kuulin monia elämän kohtaloita ja tarinoita myös sukulaisistamme. Hiljalla oli usko kuoleman jälkeiseen elämään. Esimerkiksi Heta-äitinsä haudalla hän sanoi usein:

– Taivaassa tavataan ja sitten rupatellaan.

Koulusta koen saaneeni arvopohjaa omaan elämääni. Sen merkitys on iän myötä syventynyt ja tunnen kiitollisuutta. Koulupäivä aloitettiin aina aamuhartaudella koulun juhlasalissa. Kaikilla piti olla oma virsikirja mukana. Monet virret tulivat tutuiksi ja varsinkin myöhemmin elämässä myös rakkaiksi.

Rakkaus on tekoja. Lähimmäisenrakkaus on tekoja.

Kirjoittaja toimii Lammin ev.lut. seurakunnassa luottamustehtävissä ja viestintätyöryhmässä.

Kommentoi