Lammin kirkko 100 vuotta: Kaisu Koskuen juhlaesitelmä: Lammin kirkon korjaus vuosina 1918–1920

Kun arkkitehti Usko Nyström varmisti, että Lammin kirkon palosta säästyneet kiviseinät ja päädyt kestävät uuden kirkon painon, alettiin Lammin nykyisen kirkon rakentaminen marraskuussa 1918, ja uusi kirkko otettiin käyttöön jo kesällä 1920. Merja Hirvisaari
Kaisu Koskue

Kaisu Koskue

Juhlaesitelmä Lammin kirkon sisäosien satayksivuotisjuhlassa 22.8.2021. Alunperin juhlaa oli tarkoitus viettää satavuotisjuhlana viime vuonna, mutta silloin juhla jouduttiin koronan vuoksi siirtämään.

Kotiseutuneuvos Kaisu Koskue kertoi juhlaesitelmässään kirkon uusien sisäosien syntyvaiheista. Johan Friedlin veistämät alttarikoristeet saatiin kirkkoon vasta elokuussa 1921. Maria Ilonen

Tulipalo

Lammin kirkko ja tapuli paloivat sisällissodan loppupuolella 29. 4.1918. Tämä palo liittyy Tuuloksen Syrjäntaan taisteluun ja sen jälkinäytökseen. Täällä ollut saksalaisosasto sytytti ennen perääntymistään punaisten asevarastona olleen tapulin tuleen, ja palava tapuli sytytti kirkon tervatun paanukaton. Tapulin ja kirkon tulipalo sai riehua vapaasti, sillä kirkonkyläläiset pelkäsivät Syrjäntaan taistelun toisintoa Lammillakin, ja he lähtivät pakoon etupäässä Evolle ja Padasjoen Auttosille saakka.

Lammin seurakunta oli jo vuonna 1910 hankkinut uuden paloruiskun, joka ”warmasti voi lähettää wettä kirkon harjalle”. Vanhan ruiskunsa seurakunta myi Lammin kunnalle. Uusi ruisku paloi tapulissa, ja kuka sitä olisi käyttänytkään, kun Kirkonkylä oli lähes tyhjä.

Palanut kirkko

Palanut kirkko oli korjattu ja uusittu vuonna 1890. Kirkkkosalissa oli ennen tätä vuotta puolipyöreä tynnyriholvikatto, mutta korjauksessa sen tilalle tuli teräväharjainen harjakatto, ja uusi sisäkatto jätti kattotuolit näkyviin. Kirkon eteläseinälle rakennettiin pitkä parvi, kuoriin asti. Pohjoisseinällä sellainen oli ollut jo 1780-luvulta lähtien. Merkittävä muutos oli myös se, että sakastista puhkaistiin ovi ulos vuonna 1890, siihen asti pappi tuli kirkkoon eteläseinän papinovesta.

1690-luvulta lopulta peräisin ollut saarnatuoli oli nykyisen kulkueristin paikalla. Saarnatuolin lahjoitti Kurkijärven kartanon Bosin-sukuinen omistaja. Kirkon sisustuksen värit olivat harmaa, violetti ja keltainen. Mitään maalauksia ei rapatuilla seinillä ollut vuonna 1890 eikä todennäköisesti aikaisemminkaan.

Tapuli oli ulkomuodoltaan samanlainen kolminivelinen niin kuin nykyinenkin, mutta alaosa oli tehty puusta.

Vuoden 1917 aikana urkujen rakentaja Albanus Jurva korjasi kirkon urut, ja heti tammikuussa 1918 kirkonkokous korotti kirkon palovakuutusta. Kirkon vakuutussumma oli 140 000 markkaa, tapulin 30 000 markkaa ja urkujen 20 000 markkaa.

Korjauspäätös

Palon jälkeen kirkonkokous kokoontui toukokuun 13. päivänä. V.t. kirkkoherra Kustaa Eugen Airila oli allekirjoittanut kokouskutsun 30.4.1918, eli päivä sen jälkeen, kun kirkko paloi ja rauniot varmaan vielä savusivat. Kirkonkokous päätti ryhtyä kirkon korjaukseen heti sen jälkeen, kun ”joku pätevä ja taitava kirkkoarkkitehti” antaa lausunnon, kestävätkö palaneet kiviseinät ja päädyt uuden kirkon painon. Seurakunta sai arkkitehdiksi Usko Nyströmin, joka kävikin Lammilla jo kesäkuun puolivälissä. Kun Nystörm totesi kiviseinät kestäviksi, kirkonkokous päätti, että kirkko uusitaan niin, että se ”säilyttää entisen juhlallisen muotonsa.”

Korjaus alkaa

Koska kirkkoa ei palon jälkeen voinut käyttää, seurakunta pyysi Kirkonkylän työväenyhdistykseltä työväentaloa tilapäiseksi kirkoksi. Työväenyhdistys antoi luvan, ja seurakunta kustansi tarvittavat muutokset ja välikaton lämpöeristyksen. Työväentalo toimi kirkkona noin kaksi vuotta.

Kesällä 1918 kirkonkokous valitsi kirkonrakennustoimikunnan eli komitean joka sai täydet toimintavaltuudet. Toimikunnan jäsenet olivat: Elis Soveri, Adolf Kauppila, Aatto Halme, Einar Heikkilä, Selim Alho, kanttori Alfred Lagerlöf ja kirkkoherra Airila. Varajäseniä olivat A. T. Sipilä ja Edvard Nyberg.

Jo elokuussa 1918 komitea perehtyi Nyströmin lähettämiin piirustuksiin, ja tämän tarkastelun jälkeen päätettiin kolme merkittävää asiaa; papin ovi suljetaan, kirkkoon tulee betoniset holvit, ja tapulin alaosa on kiveä ja yläosa puuta. Sama kokous päätti kysyä tarvittavaa puutavaraa Evon kruununpuistosta. Anomus piti tehdä nopeasti Suomen hallitukselle, koska alue oli valtion omistuksessa. Anomuksen mukaan liitettiin toivomus, että valtio myisi puutavaran mahdollisimman halvalla.

Seurakunta hyväksyi lopulliset piirustukset 3. päivänä marraskuuta 1918, ja vasta tämän jälkeen päästiin tositoimiin. Rakennustyöstä vastasi rakennusmestari Eino Peltonen, jota arkkitehti Nyström itse ehdotti tähän työhön. Nyströmin apuna oli arkkitehtioppilas Väinö Tuukkanen.

Rahdinajoa

Kun valtio oli antanut luvan puutavaran ostoon Evolta, kirkonkokous pyysi, että seurakuntalaiset vapaaehtoisesti kuljettaisivat rakennuspuut Evon Metsäopistolta kirkolle. Maaliskuussa 1919 Iso-Evon, Takaperän, Pienistön ja Sankolan isännät ajoivatkin suuret määrät puuta rakennustyömaalle. Rahtiluettelossa mainitaan esimerkiksi Heikki Helisevä, K. Knaapi, K. Papinsilta, K. Selinummi, K. Wähäkoukkula, K. Witee, K. Täkäläinen ja K. Hernehuhti. Kaikki kuljetukset toimitettiin hevosilla.

Suurin osa puutavarasta sahattiin Evolla, mutta myös Tuuloksesta, Mikko Kaloisen sahalta, ostettiin lankkuja. Vielä vuonna 1922 ostettiin lautoja Pohjoisten sahalta. Kaikki muut rakennustarvikkeet, esimerkiksi kalkki ja sementti, ostettiin Lammin Osuuskaupan välityksellä. Puutavaran ja muiden rakennusaineiden suurin tarve oli keväällä 1919 maaliskuusta kesään, ja sementtiä tarvittiin runsaasti vielä tämän jälkeenkin. Kaikki osuuskaupan välityksellä ostettu tavara tuotiin Turengin asemalle, ja sieltä se oli rahdattava kirkon työmaalle.

Turengista rahtia ajoivat kirkonkyläläiset ja Kirkonkylän eteläpuolisten kylien isännät, tietysti hevosilla. Rahdin ajajia ei mainita nimeltä, mutta talot mainitaan. Näitä olivat esimerkiksi Iso-Pappila, Iso-Lukkari, Huovila, Kokkola, Suntela, Liesmäki, Tapaila, Alho, Hakai, Kontio, Lintilä, Mikkola, Nikula ja Paavola.

Turengista rahdattiin vielä erikseen kirkon urut, jotka oli pakattu suuriin laatikoihin. Huhti-toukokuussa 1920 tätä rahtia ajoivat Kalle Marttala, Antti Jaakkola, Aatto Halme, Wihtori Heikkilä, H. Lehtovuori, K. Sulonen, A. Peltonen ja Elis Soveri. Jaakkola, Marttala ja Halme olivat rahdinajossa kahdella hevosella.

Seurakunta maksoi kaikesta rahdinajosta etukäteen sovitun hinnan.

Työntekijöitä ja palkkoja

Kaikki rakennustyö tehtiin lähes kokonaan käsin. Apuna oli vain vuokrattu höyrykone, joka pyöritti seurakunnan omaa betonimyllyä. Rakennustöiden aikaan ei vielä ollut saatavilla sähköä, mutta sähköjohdot kuitenkin hankittiin tulevaa tarvetta varten jo marraskuussa 1919.

Rakennustyömaalla oli eniten työvoimaa vuoden 1919 aikana. Vuoden alussa rakentajia oli vain kahdeksan, mutta toukokuussa jo 34 ja heinä–elokuussa yli 40 ja vuoden loppupuolella keskimäärin 23 kuukaudessa. Vuonna 1920 tammi–kesäkuussa kirkon korjaajia oli keskimäärin 16 kuukaudessa.

Työntekijöiden palkka oli sovittu etukäteen ja se maksettiin viikoittain. Rapparien ja Nybergin puuseppien palkka on mainittu erikseen. Rapparit saivat viisi markkaa tunnilta, ja Nybergin puusepille ei saanut maksaa enempää kuin neljä markkaa. Palkat kuittasi aina rakennusmestari Peltonen.

Kun kaikki rakenteet oli saatu valmiiksi, alkoi maalaus, koristelu ja urkujen asennus.

Lammin kirkon seinä- ja kattomaalaukset suunnitteli ja maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen ja hänen kaksi apulaistaan Bertil Liukko ja John Grönvall . Maria Ilonen

Urut, koristelu ja maalaus

Kangasalan urkutehtaan insinööri Martti Tulenheimo asensi urut paikalleen kesällä 1920. Ei ole varmuutta siitä, olivatko urut käytössä jo kesäkuussa 1920.

Kirkon seinä- ja kattomaalaukset suunnitteli ja maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen ja hänen kaksi apulaistaan Bertil Liukko ja John Grönvall. Seurakunta hyväksyi Tuukkasen koristeluehdotuksen helmikuussa 1920, ja työ valmistui heinäkuun alkuun mennessä. Koristeluun oli kulunut aikaa noin viisi kuukautta. Seurakunta otti työn vastaan ”kiitollisuudella.”

Kirkon puinen sisustus, alttarikaide, alttari ja saarnatuoli valmistettiin Nybergin puusepän verstaassa Usko Nyströmin piirustusten mukaan. Nybergin puusepänverstas valmisti myös kirkon ovet ja ikkunat sekä sakastin huonekalut. Saranat takoi seppä Kalle Juurinen. Nybergin puusepänliike sai kaikkiin siltä tilattuihin töihin aikaa vain vajaan vuoden, elokuusta 1919 maaliskuuhun 1920. Kirkonkylän Mikkolasta vuokratussa tupahuoneessa veistettiin kaikki kirkon penkit.

Alttarin koristeet, krusifiksi, kolmiosainen alttarikoriste eli triptyykki ja saarnatuolin evankelista-patsaat ovat Ateneumin silloisen veistonopettajan Johan Friedlin veistämiä. Saarnatuoli ja alttarikaappi ovat puuseppä Toivo Nybergin veistämiä ja lisäksi hänen tekemänsä on saarnatuolin katolla oleva kyyhkynen. Alttariseinällä oleva sininen puuornamentti on Toivo Nybergin sisaren, Taimi Nybergin veistämä. Hän on veistänyt myös kuorissa olevan virsitaulun koristeet. Friedlin veistämät alttarikoristeet eivät olleet valmiita vielä korjatun kirkon juhlassa juhannuksena 1920, sillä ne saatiin kirkkoon vasta elokuussa 1921, siis sata vuotta sitten.

Hämeenlinnalainen maalariliike H. O. Juhola sai tehtäväkseen kirkon sisäseinien kalkkimaalauksen. Sopimuksen mukaan Hugo Oskar Juhola maalasi seinät kolmeen kertaan ja ikkunanpuitteet kahteen kertaan. Kalkkimaalauksen piti olla valmiina ennenkuin Bruno Tuukkanen saattoi ryhtyä koristelutyöhön. Juhola maalasi vielä ovet, penkit, saarnatuolin, alttarin, tapulin puuosat ja vielä lopuksi tervasi kirkon lattian.

Sähkö saatiin Porraskosken voimalaitokselta Kirkonkylään 21.12.1921 ja niin kirkko valaistiin sähköllä jouluna 1921. Taidetakomo Taito Oy valmisti kirkon valaisimet. Lammilainen vanhempi väki muistaa vielä, että holvien sinisten terälehtien keskellä oli alunperin punaisia lamppuja, jotka sitten myöhemmin poistettiin.

Kun kaikki oli valmista, kirkon nykyiseksi sisäkorkeudeksi tuli noin 13 metriä, ja ulkona harjakorkeus on noin 28 metriä.

Tapulin alaosa on nyt kivestä ja yläosa puusta niin kuin aikaisemminkin. Korkeus on noin 30 metriä.

Palanut tapuli oli ulkomuodoltaan samanlainen kolminivelinen kuin nykyinenkin, mutta alaosa oli tehty puusta. Nyt alaosa on kivestä ja yläosa puusta niin kuin aikaisemminkin. Korkeus on noin 30 metriä. Merja Hirvisaari

Lahjoituksia

Seurakunta sai vastaanottaa useita lahjoituksia kirkon korjausta varten tai kirkkoon sijoitettavaksi. Emäntä Ida Palonen lahjoitti testamentissaan 1000 markkaa kirkonrakennuskassaan ja entinen lammilainen, Otto Hjalmar Pakarainen, Sulkavalta lahjoitti 3000 markkaa kirkon korjaamista varten. Hänen lahjoituskirjeensä on päivätty 17.10.1918.

Lammin entisen rovastin, Walfrid Sjöblomin, perilliset lahjoittivat kirkkoon uushopeisen viinikannun, kalkin, ehtoollisleipäastian ja kastemaljan. Kirkon arkkitehti Usko Nyström lahjoitti kirkkoon Johan Friedlin veistämät 7-haaraiset, puiset kynttilänjalat. Nyströn suunnitteli alttarille myös kolmivartiset, messinkiset kynttilänjalat, ja ne valmisti taidetakomo Taito Oy. Nämä kynttilänjalat lahjoitti Ida Vanhatalo Perinkäältä. Nyström suunnitteli myös alttaripöydän liinan, ja sen ompeli Aino Nyberg.

Kirkollis- ja opetusministeriö lahjoitti Lammin seurakunnalle kolme kirkonkelloa alunperin Viipurin Papulan sotilaskirkosta. Kaksi suurinta kelloa on valettu Jaroslavissa ja suurimmassa on venäjänkielinen teksti: ”Tehty maan iloksi, suuri kiitos taivaalle”.

Ja mitä kaikki maksoi?

Kustannukset

Kirkon korjauksen kokonaiskustannukset olivat 745 468 markkaa 29 penniä. Tästä summasta urkujen osuus oli 82 856 markkaa 95 penniä, rakennusaineiden osuus 215 231 markkaa 51 penniä ja palkkojen osuus 286 328 markkaa 80 penniä.

Näin suuria rahavaroja seurakunnalla ei tietenkään ollut. Esimerkiksi vuoden 1917 huhtikuussa Lammin seurakunnan kaikki rahavarat olivat yhteensä 32 396 markkaa ja 27 penniä. Tästä summasta kirkonrakennusrahaston varat olivat 6 604 markkaa 62 penniä. Kirkko korjattiinkin lainavaroin.

Lammin seurakunta sai Kansallis-Osake-Pankista lainaa 330 000 markkaa ja toinen suuri summa oli Alfred Kordelinin testamenttilahjoitus seurakunnalle, yhteensä 350 000 markkaa. Tämä summa oli laina testamenttirahastosta.

Alfred Kordelinin testamentti

Venäläiset matruusit ampuivat Mommilan kartanon omistajan Alfred Kordelinin 7.11.1917 matruusien ja Lahden suojeluskuntalaisten välisessä kahakassa. Kordelinilla oli voimassa oleva testamentti, jonka mukaan Lammin seurakunta sai käyttöönsä yhteensä 350 000 markkaa. Tästä summasta 200 000 markkaa piti käyttää kivikirkon rakennuttamiseksi Mommilaan, 50 000 markkaa kirkon ylläpitoon ja kirkonpalvelijan palkkaan, 75 000 markkaa urkuihin ja kelloihin ja kirkon ympäristön kaunistamiseen 25 000 markkaa. Testamentin allekirjoittajat olivat Risto Ryti, Allan Serlachius ja Kaarlo Wahnlund. Risto Ryti ehdotti 8.11.1918, että Lammin seurakunta ottaa haltuunsa rahastot ja kiinteistöt ja sitoutuu ylläpitämään kirkkoa, palkkaamaan saarnaajan tai toimittamaan säännölliset jumalanpalvelukset. Jos kirkkorakennus ei enää soveltuisi käyttöön, tilalle pitäisi rakentaa kivikirkko. Seurakunnalla on oikeus harkita, milloin uusi kirkko on tarpeellinen. Lammin seurakunta hyväksyi Rytin ehdotuksen muuten, mutta Mommilaan mahdollisesti rakennettava kivikirkko ei saa maksaa enempää kuin 350 000 markkaa.

Lammin seurakunnan puolesta testamentin ottivat vastaan 17.1.1919 v.t. kirkkoherra K.E. Airila, kanttori Alfred Lagerlöf ja maanviljelijä H. J. Peltola. Varat kuittasivat Mommilan silloinen kartanonomistaja Oskar Sandström, kirkkoherra Airila ja kanttori Lagerlöf. Lammin seurakunta kartutti lainaamansa testamenttivarat alkuperäiseen summaan, 350 000 markkaan. Tämän suuruisena lahjoitusrahasto oli vielä joulukuussa 1962, jolloin Lammin seurakunta käytti koko summan Mommilan kirkon urkuharmonin ostoon.

Uusittu kirkko

Meidän kirkkomme korjauksesta on nyt kulunut sata vuotta, ja kirkko on saanut sen juhlallisen asunsa, mitä alunperinkin ajateltiin. Tämän kaiken tekivät mahdolliseksi kirkon rakennustarvikkeiden kuljettajat, ahkerat rakentajat, suunnittelijat ja koristelijat, sillä he tekivät uskomattoman työn; korjattu kirkko nousi sananmukaisesti tuhkasta vajaassa kahdessa vuodessa.

Lähteet

Lammin seurakunnan arkisto:

Lammin seurakunnan kirkonkokousten pöytäkirja 1918–1922

Lammin kirkon kirkonrakennustoimikunnan pöytäkirja 1918–1921 ja kirkon korjauksen tilitiedot.

Kassapäiväkirja 1962

Kirjallisuus:

Koskue Kaisu: Lammin pitäjän historia III vuodet 1917–1995, Jyväskylä 2000

Sistola Kalle (Toim.): Evolla ensimmäisenä Ewoisten metsänhoito-opistosta osaksi ammattikorkeakoulua 1862–2002, Hämeenlinna 2002

Stenius Kirsti, Koskue Kaisu: Lammin kirkko Seurakunnan vaiheita, Pieksämäki 1990

Kommentoi