Mustilan Kyläyhdistyksen Elotanssit on peruttu

Elotanssien mainoksiin on jouduttu lisäämään teksti: peruttu. Jouni Lehtonen
Jouni Lehtonen

Jouni Lehtonen

Ensi lauantaina, 21. syyskuuta, järjestettäväksi aiotut Mustilan Kyläyhdistyksen perinteiset Elotanssit Soittilan riihessä on jouduttu vallitsevan koronatilanteen vuoksi perumaan.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena-Maija Eerola kertoo yhdistyksen olleen tapahtuman järjestelyjen osalta hyvissä ajoin yhteydessä Kanta-Hämeen pandemiaryhmään. Aiemmin kesällä tartuntatautiviranomaiset kehottivat vielä odottamaan ja katsomaan koronatilanteen kehittymistä.

– Saimme viimeisimmät ohjeet Hämeenlinnassa tartuntataudeista vastaava avosairaanhoidon ylilääkäri Outi Hämäläiseltä. Tanssien järjestäminen olisi ollut mahdollista, mutta tiukoin reunaehdoin, Eerola kertoo.

Soittilan riihen ovet pysyvät tänä kesänä säpissä tanssikansalta. Jouni Lehtonen

Kyläyhdistyksen hallitus päätti ohjeet saatuaan, että yhdistyksen resurssit eivät riitä terveysturvallisen tapahtuman järjestämiseen. Tanssien järjestäminen olisi ollut mahdollista avoimessa tilassa, jossa pintoja olisi pitänyt siivota jatkuvasti illan mittaan. Lipunostajien yhteystiedot olisi pitänyt kirjata ylös lippukassalla jäljitettävyyden helpottamiseksi.

– Katsoimme, ettei riihi ole riittävän avoin tila. Olisimme myös tarvinneet normaalin järjestyksenvalvonnan, liikenteenohjauksen ja puffetin pidon lisäksi henkilökuntaa muun muassa hygieniaryhmään ja yhteystietoja kirjaamaan. Mietimme miten pandemiatilanne saattaa rajoittaa kyläläisten osallistumista talkoisiin. Halusimme toimia vastuullisesti ja peruimme tanssit, kyläyhdistyksen puheenjohtaja kertoo.

Halusimme toimia vastuullisesti ja peruimme tanssit.

Leena-Maija Eerola

Elotanssien peruminen tekee loven yhdistyksen tuloihin. Mutta myös kulut jäävät syntymättä. Leena-Maija Eerola laskeskelee, että yleisömäärä olisi voinut tautitilanteen vuoksi jäädä normaalia pienemmäksi, mikä olisi lisännyt tapahtuman taloudellista riskiä.

– Tämä oli jo toinen kerta, kun jouduimme perumaan Elotanssit koronan takia. Toivotaan, että ensi vuonna pääsemme järjestämään perinteiset Sepon päivän laulajaiset ja Elotanssit, Eerola huokaa.

Kommentoi