Vieraskynä Olympian unelmaa

Olympia, sana, jolla on loistelias, ylväs ja kaunis kaiku. Sana, jolla on moninaisia merkityksiä ja sana, joka motivoin, kannustaa sekä luo unelmia.

Matti Mattson on kaikkien ajatuksissa. Tapa, jolla porilaisella rehtiydellä ja suorasukaisuudella on saavutettu unelma.

Perinantamattomuus, tavoitteellisuus ja niiden vaikeiden asioiden ja haasteiden ylittäminen nauttien elämän monimuotoisuudesta, ovat vieneet häntä eteenpäin kohti unelmaa.

Tästä on nyt olympiadi, kun edellisen kerran kirjoitin unelmista, tavoitteista ja niiden saavuttamisesta. Iivo Niskanen Lahden torilla kansan hurrattavana ja minä siinä sivussa kokemassa tuota hetkeä juontajan pienessä roolissa. Oliko se juuri se hetki, jolloin itse annoin itselleni luvan unelmoida jostain uudesta, asioista, joita haluaisin kokea, tehdä ja saavuttaa. Ei urheilussa vaan elämässä, työssä ja itsenäni.

Nyt olen itse saanut elää tietynlasta olympianunelmaa. Pientä mutta itselle merkityksellistä. Kokea urheilun haastavuutta ja ilmenemistä selostajan roolissa, luoden parhaani mukaan tunnelmaa, jännitystä ja draamaa, jonka omien lajiensa huiput omaa unelmaan tavoitellessaan meille ovat tarjonneet. Unelmani on pieni, mutta merkitykseltään itselleni suuri. Asia, joka kulkee syvällä sydämessäni, minussa aina.

Asia, joka kannustaa unelmoimaan eteenpäin, ja kenties joskus unelmat vain toteutuvat, niin kuin ne nyt ovat minun ja Matti Mattsonin ja monen muun olympiaurheilijan osalta toteutuneet.

Nyt olen itse saanut elää tietynlasta olympianunelmaa. Pientä mutta itselle merkityksellistä.

Unelmoida kannattaa aina. Vaikka vaikeinakin hetkinä tuntuu, ettei mikään kantaisi eteenpäin, voi se pieni unelma aurinkoisesta hetkestä elämän polulla kannattaa eteenpäin juuri sen verran, että oikealla hetkellä, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, ovat taivaan kappaleet kohdallaan ja elät unelmaasi.

Ei ole olemassa niin pientä asiaa, etteikö siitä kannattasi unelmoida.

Kirjoittaja on lammilainen yrittäjä.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut