Lukijalta | Julkista liikennettä?

Lomilta taas arkeen palatessa tulikin mieleen uuden kaupunginvaltuuston astuminen tehtäväänsä jo parin viikon kuluttua elokuun puolessavälissä. Tapana on ollut toivottaa menestystä vaativassa tehtävässä ja antaa rakentavia ehdotuksia siitä, mille voisi ryhtyä.

Kannattaa ainakin kuunnella uuden kaupunginjohtajan tervehdys kesäkuulta uudelle valtuustolle. Yhteistuumin kohti vakaata taloutta, laadukkaita palveluja täällä asuville, vetovoimaa tänne tulijoille ja menestymisen mahdollisuutta paikkakunnan yrittäjille. Näistä olemme kyllä samaa mieltä.

Terveisinä päättäjille täältä kaupungin takamailta haluaisin tuoda esille julkisen liikenteen, tai oikeammin sen puutteen. Seuraamme huvittuneena keskustelua polkupyörien käytön pelastavan maailman ilmastonmuutokselta, samalla kun täällä toimiva arki edellyttää kahta autoa joka savulle.

Muistan kyllä itsekin käyttäneeni linja-autoa 4–5-vuotiaana, kun äiti laittoi Haukanmäestä parin kilometrin päähän Lammin kirkolle maitokauppaan kauppakassin kanssa. Pölyävää hiekkatietä jurnuttivat pitkänokkaiset Pekolan ja Koiviston autot, lippua ei pikkumieheltä kysytty. Kauppa-asiat tuli hoitaa, äiti kun ei itse päässyt kirkolle kaitsiessaan perheen kahta nuorimmaista.

Keväällä tienvarressa lepikoita raivatessa tuli havainnoitua tiellä kulkijoita, ja onhan liikenne aika vilkasta. Arkipäivinä tukkirekkojen lisäksi edestakaisin ajelee kela-takseja, koulukyytejä ja postinjakelija, joista kolme viimeksi mainittua on julkisin varoin maksettua liikennettä. Yhteen suuntaan on kyyditettäviä ja toiseen ei ketään. Nyt alkavana syksynä koululaisten tarvitsema liikenne kasvaa entisestään lukiolaisten ja ammattiopistolaisten hakeutuessa Hämeenlinnan ja Lahden oppilaitoksiin. Kaupungin maksamalla kyydillä?

Voisivatko kaupungin päättäjät aikaansaada kutsuliikenteen yhdistämällä valtion ja kaupungin maksamat kuljetuspalvelut yhteen matkapuhelimella seurattavaan sovellukseen – appsiin?

Matkustajansa jättänyt kela-taksi, koulukyyti tai vapaana ajava taksi napsauttaa päälle sovelluksen, joka paikantaa hänet ja ilmoittaa reitin matkan päätepisteeseen. Samalla näkyy kuljettajan puhelinnumero, josta matkan varrella kyytiä tarvitseva voi tilata kuljetuksen. Tässä ei suurta ohjelmointitaitoa tarvita, sillä kaikki tarvittava tieto on jo olemassa tai helposti saatavilla. Matka tyhjänäkin on yhteiskunnan maksama, mutta kuljettajaa voisi motivoida sopivalla kertamaksulla.

Viime talvi toi kakkosasunnoille Kuohijärvelle etätöiden tekijöitä, ainakin osaksi viikkoa. Heidänkin kulkemisensa edellyttää liikennettä, joko kirkolle tai Tuulokseen. Jatkoyhteydet Lammilta ja Tuuloksesta hoitunevat sitten muilla bussiyhteyksillä ja kimppakyydeillä.

Hyvänä esimerkkinä luovasta toiminnasta mainitsisin toukokuulta yllätyksen, kun koulukyyti poikkesi maantieltä pihaamme. Kuljettaja tuli ulos laatikko kainalossa ja varmensi tulleensa oikeaan ositteeseen. Oli käynyt kirkolla matkahuollossa ja häntä oli pyydetty viemään lähetys perille, kun kerran oli ajelemassa samalla suunnalla ja palaamassa ilman kyytiläisiä. Meiltä säästyi edestakainen matka ja sekin aika voitiin käyttää johonkin hyödylliseen.

Mielipide Kuohijärveltä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut