Heikki K. Lähde: Heinäkuussa satoa kasvusta korjuuseen allakkaperinteineen

" Heinäajan lämpöisistä suvipäivistä pulpahtaa muistikuvien kollaasitaululle aamuauringon ensi säteiden kimmeltävä loiste." Jouni Lehtonen
Heikki K. Lähde

Heikki K. Lähde

Heinäkuu ilmaisee jo nimellään sydänkesän päätoiminnan. Se on rehunkorjuu maatilan kotieläimille. Heinää tarvittiin hehtaarikaupalla hevosille ja lehmikarjalle. Siat ja kanatkin tarvitsivat talviravintonsa. Tulostavoite oli oikeastaan vain seuraavaan satoon asti. Tosin vanha viljamakasiinijärjestelmä toimi edelleen siemenviljan varmistuksena.

Sään tarkkailu supistui lähipäiviin. Sade vai pouta oli tärkeää tietoa talonpojalle. Saatettiin seurata etanan sarvia ja tuulenkynsiä. Viikateniitto kävi sateella ja korjuu poudalla vielä nuoruuteni pula-ajan elomuodossa, jolloin kansanhuolto valvoi kulutusta ostokortein. Niistä viimeiset poistuivat käytöstä vasta vuoden 1954 alkupuolella. Tuolloin alkoi koneellistumisen aikaansaama töiden sisällön murroskausi monissa tekemisen tavoissa.

Heinäajan lämpöisistä suvipäivistä pulpahtaa muistikuvien kollaasitaululle aamuauringon ensi säteiden kimmeltävä loiste. Madosta kiinnostunut kala sai nykäisyllään ongenkohon muodostamaan laajenevan ympyrän tyynen veden pintaan. Se oli sulonautintoa Säynäjärven kalliolla. Samaan aikaan osui joskus kahvinvienti lähipellolle, missä isä oli ollut jo tuokion heinää kaatamassa. Hevonen ei helteellä jaksanut kiskoa ilman lepotaukoja terän liikkeen ja katkaisuvoiman pyöristä saavaa niittokonetta ja penkillä toimintoja ohjaavaa miestä. Auringonnousun aikaan oli jo tarpeen kahvitauko ja leipää hevoselle.

Heinä sai kuivahtaa muutaman tunnin. Karjan aamutoimien jälkeen nautittiin aamiainen. Kiire oli tuolloin tuntematon käsite leppoisassa toiminnassa. Pienen levon jälkeen seurasi heinän kokoaminen seiväskuivatukseen. Apuna olivat aurinko- ja tuulivoima. Seivästäjä teki taitavasti suoria seiväsrivejä. Heinäseiväs oli silloin oikeastaan tulokaslaji käänneltävän karhikuivatuksen ja haasiain jälkeen.

Seivästiheyteen vaikuttivat oleellisesti sadon määrä ja väleistä mahtuva rippeitä keräävä haravakone. Rippeet ojanvarsista ja seipään juurista koottiin puupiikkisellä haravalla. ”Jos haravasta katkesi pii, niin isä teki uuden piin, ja taas sillä haravoitiin.” Heinä nostettiin hangolla kolminappulaiseen seipääseen alanappuloille ylhäältä päin laskien, ja ylimmän nappulan päälle lyöden yläosa alaspäin. Kuivuminen tapahtui tehokkaammin.

Erilaista työtä riitti kaikille. Lapset jakoivat nappuloita seipään ääreen. Nauttivat välillä pientareiden mansikoista heinänkorteen keräten tai suuhun saattaen.

Mätäkuu alkaa tänä vuonna naistenviikon Oilin päivänä, perjantaina 23. heinäkuuta.

Kouluiässä piisasi puuhaa pienestä pitäen kotipellon sokerijuurikasmaalla. Muutoinkin kitkemistä ja harventamista oli paljon. Se oli pientä askarointia, joka antoi kokemusta työstä ja sen merkityksestä.

Aamupäivän toimintajakson katkaisi päivällinen ennen puoltapäivää. Ruokapöytä tarjosi usein talkkunavelliä, suolakalaa ja piimää. Päätteeksi kuunneltiin osittain pihanurmikolla loikoillen Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja jännittävään kohtaan liittyneeseen ”jatkuu huomenna ” asti. Kidekoneradio toimi pitkäaaltojen voimalla koko piha-alueen ylittävän antennin avulla.

Lapsilla oli valintana, kipaiseeko hiekkarantaan uimaan vai jääkö ehkä vielä ihanampaan tuokioon nukahtaen hetkeksi tuvan ja eteisen kulmien välillä olevaan riippumattoon kotoisten viileiden vällyjen väliin. Vähäinen kiikuttelu sai aikaan narun kiinnityskoukun aiheuttaman tahdikkaasti nukuttavan narinan.

Iltapäivällä jatkui uurastus hyväntuoksuisen heinän parissa. Kotioloista huolehtiva toi kahvit leipineen seipäiden varjoissa nautittaviksi. Viileän raikasta vettä saatiin paikalla tehdyn tuohilipin avulla useimpien peltojen lähellä olevista lähteistä.

Heinäpellolla erilaista työtä riitti kaikille. Jouni Lehtonen

Nimipäivät ja naistenviikko töiden ajoittajina

Tuvan seinällä oleva iso kellertävä seinäalmanakka ohjasi toimintaa tiedoillaan. Nimet olivat säiden apuna. ”Hermannista heinään ja Jaakosta viikate seinään” ja ”Marketta tulee harava kädessä”, sanottiin. Naisten viikko puolen kuun jälkeen Riikasta Tiinaan muistutti sateista. Toteutuessaan ne ohjasivat puuhia. Viikkoa seuraava Jaakon päivä muutti sateen pelon poudan kaipuuksi.

Jaakko viskasi päivänään kylmän kiven viilentämään uimavesiä. Päivän enteinä oli myös toisenlaista säätä. Jos silloin ei satanut, oli edessä Jaakon toisen roolin, viljansuojelijan haluama hyvä loppukesä. Olihan työkalenterin mukaan edessä viljan ja juuresten muodostaman elonkorjuun aika. Jaakon ja Ukon päivän samastus vaimensi arjen työtehtäviä.

Pari päivää Jaakon jälkeen on unikeon päivä. Sen sanoma on viesti marttyyrijoukon muistopäivästä, jolloin sen uskotaan välttyneen kristittyjen vainosta nukkumalla pitkään. Nykyään perheen pisimpään nukkuneesta tulee unikeko vuodeksi. Naantalissa unikekoa on juhlistettu jo 1890-luvulla. Päivän sankarin juhlinta alkaa kello 7 herätyksellä, jota seuraa kuljetus vuoteineen laiturille ja edelleen mereen keikauttaminen. Henkilö paljastuu ja rieha jatkuu.

Mätäkuu kansanperinnettä vai taivaallista tuontitavaraa

Mätäkuu alkaa tänä vuonna naistenviikon Oilin päivänä 23. heinäkuuta. Kansanperinteessä aika on saanut mätäkuun nimen, mikä on ollut kirjattuna myös tuvan seinän keltaisessa almanakassamme vuodesta 1544 vuoteen 1995 asti. Aika määräytyy Yliopiston almanakkatoimiston mukaan Auringon siirtyessä Kravun merkistä Jalopeuran merkkiin, ja sieltä edelleen Neitsyen merkkiin. Mesopotamiassa ja Roomassa kuumin aika on koirakuu.

Saksassa vastaava nimitys on myös Rodendage, koirakuu. Nimitys ei johdu nelijalkaisestä ystävästämme vaan Ison Koiran Sirius-tähdestä. 23. heinäkuuta taivaalle kohoaa kirkas Ison Koiran Sirius-niminen tähti. Ruotsinnos vääntyi jostain syystä nimeksi rötmånad eli suomeksi mätäkuu. Siksi meillä ja Ruotsissa vietetään mätäkuuta muun Euroopan nauttiessa koirakuusta.

Vuosikymmeniä sitten mätäkuun aikana uskottiin tuoreen liharuuan ja leipienkin pilaantuvan helposti. Ihonaarmut tulehtuivat ja märkivät herkästi. Myönteistä uskoa oli pajujen poistaminen ja pahojen rikkaruohojen kitkeminen kasvun uusiutumatta. Taustalta löytyy myös monia perinnejuuria. Totuutena saattoi olla suven lämpö ja kosteus.

Ennenvanhaan saimme heinäkuussa nauttia kotipihalla pääskysten lentokuvioista, kukon kiekumisista, hyttysten iltatansseista ja vaikkapa kissan itsepesusta. Lehmien poistaminen ometoista vei kärpäset ja ruuan loppuessa myös pääskyset pihapiiristämme.

Jutun kuvat ovat Jouni Lehtosen tämänvuotiselta Niskavuoriviikolta ottamia. Siellä parikymmentä talkoolaista nosti heinää kuivumaan yli sadan seipäällisen verran.

Kommentoi