Pääkirjoitus: Harmaa, ihana maisema

Merja Hirvisaari

Merja Hirvisaari

Asumisen viihtyisyyteen vaikuttaa oleellisesti se, miltä maailma näyttää, kun astuu ovesta ulos ja menee lähikauppaan. Täällä maalla aika harvalla on kauppaa kävelyetäisyydellä, mutta pätee tämä automatkaankin. Pienikin silmää miellyttävä asia voi tehdä päivästä mukavan, päivästä toiseen silmiin pistävä puute alkaa ärsyttää, lopulta yli äyräitten. Kauneus katoaa katsojan silmistä, kun rumaa näkee niin usein.

Tämän on todennut hämeenkoskelainen pyöräillessään hiekkakasojen läpi Keskustiellä, tuuloslainen ajaessaan pusikoituneiden liikenteenjakajien ohi 12-tieltä, hauholainen - ja moni muu - ajaessaan nimismiehen kiharalla olevaa kotitietä. Muovin kierrätys ei onnistu, kännykän yhteys ei pelitä läheskään luvatulla nopeudella. Eikä sovi unohtaa Lammin rumaa liikenneympyrääkään. Se ei ole niin ruma, että se olisi jo kaunis. Se on niin ruma, että se on suorastaan naurettava. Ja ei, en tarkoita hauskaa. Paljon on viety, paljon on pilalla, paljon isoja harmituksen aiheita.

Kimpassa kiljumme vielä koko lailla kadonneiden palveluidenkin perään. Posti ei kulje, eikä Kustikaan polje, kun hiekkaa on kaikkien rattaiden ja pian hampaidenkin välissä. Kaupat katoavat, ja kuka on edes kuullut suutarista, räätälistä ja pikipöksy Pietarista? Ne, jotka muistavat, on Hauholtakin evakuoitu melkein kokonaan, ettei vain palveluita tarvitsisi tarjota, eikä bussivuorojen runsaudella voi sitäkään tekoa puolustella.

Piste i:n päällä on Lammilla toriksi turhaan haaveillun tontin perälle huolimattomasti kasattu törkyläjä, jonka päällimmäisenä on vaaleista unohtunut mainos: Kaiken takana on kunta.

Se kyllä nauratti.

Eikä itkettänyt yhtään sekään, kun viime lauantaina olimme Hauhon torilla esittelemässä Keski-Hämettä, ja kohtasimme suuren määrän iloisia, hyväntuulisia ihmisiä, jotka kertoivat meille, miten ihana paikka on Hauho, miten kaunista on Tuuloksessa, miten läheinen ja lämmin on Lammi. Tämä väki osaa varsin mieluista Hämeenkoskestakin kertoa. Kesäasukkailla on meistä niin paljon hyvää sanottavaa, että melkein pitää miettiä uudelleen se, mikä omassa vaa’assa painaa eniten.

Jos samaa herkkua syö joka päivä, siihen alkaa aika nopeasti kyllästyä.

Onnenpyöräämme pyöritteli jaettujen palkintojen perusteella ainakin 300 ihmistä, iso joukko oli niitäkin, jotka hakivat vain kesän lehtiämme luettavaksi, kun niistä kuulemma löytää niin hyviä vinkkejä ja paikallisia palveluita. Hymy tarttui ja lämmittää mieltä vieläkin. Tarpeeksi kaukaa kun katsoo – me elämme paratiisissa.

Onhan se totta, että jos samaa herkkua syö joka päivä, siihen alkaa aika nopeasti kyllästyä. Kauneinkin maisema voi muuttua arjen harmaaksi, ainakin jos sitä joutuu surun kyynelten läpi katsomaan. Silti sisimmässämme senkin tiedämme, miten rakas tämä oma koti lopulta on.

En yhtään sano, ettei pitäisi valittaa; jos kukaan ei valita, mikään ei muutu. Eikä tarvitse aina kysyä, että mitä minä voin vielä antaa, kun verojen mukana aivan varmasti olemme oikeutettuja myös kysymykseen: mitä minä saan?

Mutta...

Vanha rukous pyytää tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne, jotka voi ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Saattaa nimittäin olla, että se mikä on nyt todella huonosti vanhaan verrattuna, ei silti ole onnellisen elämän rakentamisessa niin tärkeää kuin se, mikä juuri nyt on todella hyvin.

Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Kommentoi