Pääkirjoitus: Kahdesta pahasta kolmannen korvapuusti

Merja Hirvisaari

Merja Hirvisaari

Kesä on hehkeimmillään ja Keski-Hämeen loma-aiheinen erikoisnumero pullollaan ideoita iloiseen ajanviettoon, kesäherkutteluun ja hyvään tunnelmaan. Ajankohtaisista uutisista olisi kuitenkin tarjolla painavia asioita kuntaverosta ja kaksoiskuntalaisuudesta tai uudelleen leviämään lähteneestä koronasta.

Pilataanko lomalaisten lomamieli pohtimalla mökkiläisten haluttomuutta siirtää kirjojaan korkeammin verottaviin mökkikuntiin vai sitä, että koronarajoitukset ovat edelleen voimassa, ja maskisuosituskin ulottuu kaikkiin yli 12-vuotiaisiin?

Nyt kyllä ei maistu kumpikaan! Tekee mieli mennä kesäkahvilaan, herkutella hyvällä korvapuustilla, syödä vatsansa pullolleen makeita mansikoita, nauttia nälkäänsä kulttuuria koko rahalla ja iloita siitä, että ympärillä vihdoinkin on taas elämää!

Mutta voiko pahalta sulkea kokonaan silmänsä, jos se on vienyt jo pikkusormen?

Olen aina sanonut, että liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän.

Pilapiirtäjä laittoi tuoreessa kuvassaan alastoman naisen juoksemaan naurusuin pitkin katua, kädet riemusta levällään, koko elämää syleillen: "Kaikki rajoitukset on purettu!" Vähän sellaistahan nyt ilmassa on. Ryntäämme kuin lehmät laitumelle pitkän ja pimeän ajan jälkeen, riemusta sekaisin, koivet koikkeloiden. Ja tulokset näkyvät kahden viikon kuluttua tilastoissa.

Ei siinäkään ole mitään järkeä.

Olen aina sanonut, että liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän. Nyt mietin, että mitä harkitummin itse kukin itsensä lomalaitumelle laskee, sitä pitempään ja sitä useampi siellä ehtii elämästään nauttia, ennen kuin taas olemme tilanteessa, jossa koko maa on kiinni, eikä syy olekaan heinäkuu.

Pidetään nyt ainakin ne turvavälit ja käsidesit. Eikä se nyt niin kurjaa edes ole. Minä pidän maskiakin. Ne auttavat myös siitepölyallergiassa, sen lisäksi että nuhakuumeita on ollut niiden ansiosta todella vähän. Kas näin, siinä menivät oma napa ja kissan häntä kivasti samaan lauseeseen.

Kaksoiskuntalaisuuden dilemma on paljon vaikeampi asia. Alkuperäinen kunta ei tahdo menettää veronmaksajaansa, mökkikunnan ei kannata investoida talviasumisen mahdollistavaan infraan, jos mökkiläinen ei tuokaan verotuloja tullessaan, eikä kukaan voi odottaa mökkiläiseltä vapaaehtoista isomman veroäyrin maksamista, jos lakikaan ei siihen pakota. Tässäpä pulmaa kerrakseen uusien valtuustojen päättäjille ja valtiovallalle kaiken kaikkiaan. Se, mikä ei ole oikein ja kohtuullista, ei voi olla lakikaan, sanotaan vanhassa ohjeessa tuomareille. This is the Hamlet trouble: to take just one or make it double? sanottiin ravintolan mainoslauseessa juomareille.

Jos kahdesta pahasta on pakko valita yksi, otetaan se kolmannen korvapuusti. Missä sinun mielestäsi paistetaan pitäjän parhaat pullat? Kesäkahviloita on nyt auki useita, eiköhän kierretä ne kaikki tämän loman aikana ja mietitään ikäviä vasta syssymmällä.

Hyvää lomaa!

Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.

Kommentoi