Rillitie oli Evon rautatie

Vuonna 1914 puretun radan linjaus näkyy maastossa paikoin edelleenkin.

Rillitien linjaus näkyy Erkki Havumäen mukaan kenties parhaiten Viitailassa. Jussi Karvonen

Jussi Karvonen

Evolla kulki 1900-luvun alussa junia, ja rautatietäkin oli lähes 30 kilometriä. Rillitienä tunnettu rata rakennettiin vuonna 1908, ja liikennöinti sillä loppui jo vuonna 1914.

– Maastoon ei radasta juurikaan jälkiä jäänyt, koska niin kiskot kuin veturitkin myytiin Venäjälle. Metalli oli silloin arvossaan, eikä edes nauloja ole maastosta löytynyt, sanoo Asikkalan Viitailassa asuva Erkki Havumäki.

– Edes metallinpaljastimella ei ole piippauksia tullut, jatkaa Arto Ala-Hemmilä.

Kaksikko on kerännyt tietoa radasta muun muassa kylähistorioista.

– Aikalaiset ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten. Omilla vaareillamme oli vielä muistoja radasta.

Rillitien nimitys ei ole kaksikolle täysin avautunut.

Koska rata oli tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön, saattoi rataa purkaa ja rakentaa nopeasti eri paikkoihin tarpeen vaatiessa.

Erkki Havumäki

– Yksi selitys voisi olla se, että rata on rinnastettu rillojen päällä liikkumiseen, he arvelevat. Hyvinkään kaupunginmuseon Rilli-sovellus osaa kertoa, että rilli tai rillirata tarkoittaa kevyttä raidetta, jollaisia on risteillyt Suomessa tehtaiden pihoilla. Niillä työnnettiin kuormaa joko hartiavoimin tai vedettiin sitä hevosella. Juuri niin tehtiin ensin Evollakin, myöhemmin sinne saatiin vetureitakin.

Evon metsäradan taustalla oli liikemies Kaarlo Tilander, jolla oli hakkuusopimus noin 900 hehtaarin alueella Evon kruununmetsissä. Lähes kaikki puu meni polttopuuksi, mutta ilmeisesti järeää koivua päätyi myös lankuiksi. Joka tapauksessa puusto kaadetiin paikoin kokonaan.

– Polttopuun tarve oli valtava muun muassa Helsingissä ja Pietarissa, sanovat Havumäki ja Ala-Hemmilä.

Erkki Havumäki ja Arto Ala-Hemmilä ovat jäljittäneet rillitien reittiä Evon ja Viitailan maastoista. Jussi Karvonen

Radan reittiä Havumäki ja Ala-Hemmilä selvittivät maastossa jo vuosia sitten. Tiedot radan pituudesta vaihtelevat, mutta siinä oli joka tapauksessa kaksi haaraa. Pituus on ollut kaikkiaan 23 kilometriä, ja haarat muutamasta kilometristä noin seitsemään kilometriin.

– Aika moni asukas muistelee, että rata oli kulkenut juuri heidän maidensa lävitse, mutta kyseessä on voinut olla noita pieniä sivuhaaroja ja pistoja, jotka saattoivat olla aika lyhyen aikaa käytössä, sanoo Havumäki.

Risteysasema oli Vappulantiellä kilometrin verran Kurhilantiestä Viitailan suuntaan. Risteysasemalta linja on jatkanut nykyisen Vappulantien ja Raittinsaarentien koillispuolta suurten soiden halki Vesijärven rantaan.

Yksi haara oli nykyisen Selkjärventien kohdilla Vähäjärven eteläpuolella, mistä se on jatkunut suoraan kohden Vappulantietä ja Möläkän eteläpuolen kautta risteysasemalle.

Toinen risteysasemalta lähtenyt haara on jatkunut nykyisen Kurhilantien linjausta noudatellen Rillitien nimekseen saaneelle maantielle, joka noudattelee maakuntarajaa Tavilammille ja Rajajärville saakka.

Radan purun jälkeen uran paikka on monin paikoin hävinnyt maastosta kokonaan, mutta esimerkiksi hirvimiehet tunsivat linjauksen aika hyvin

– Muutaman välin jouduimme arvioimaan, koska mitään merkkejä ei maastosta enää ollut havaittavissa, sanovat kaverukset.

Yksi syy siihen, miksi linjausta on vaikea maastossa havaita, on perinteisten ratavallien puute.

– Rillitien raideleveys oli 60 senttiä, eikä rataa perustettu perinteisellä tavalla soralle ja vallituksille. Rataa ei varsinaisesti perustettu, sillä kiskot laitettiin vain kaadettujen puiden päälle. Tien pituussuuntaan ladottiin pitkiä haapapölkkyjä kaksi rinnan noin metrin päähän toisistaan, ja niiden päälle sijoitettiin ratapölkyt, joita ei naulattu kiinni haapapölkkyihin. Ratapölkkyihin kiinnitettiin sitten kiskot nauloilla.

Koska rata oli tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön, saattoi rataa purkaa ja rakentaa nopeasti eri paikkoihin tarpeen vaatiessa.

Ensimmäisenä vuonna hevoset vetivät vaunuja Rillitien kiskoja pitkin, mutta sen jälkeen Evolle hankittiin kaksi pientä höytyveturia.

– Siitä, miten käytännössä vaunua on pystytty hevosilla vetämään ja montako hevosta on vaunua kohden pitänyt olla, ei ole tietoja. Tarinoiden mukaan haavereita olisi sattunut, ja hevosia olisi jäänyt alamäkeä rullanneiden vaunujen kolhimiksi, minkä takia kaikki isännät eivät mielellään hevosia vetotöihin halunneet luovuttaa, havumäki ja Ala-Hemmillä kertovat.

Rautatiestä tuli nähtävyys, jota käytiin katsomassa pitempienkin matkojen takaa. Vuonna 1909 radalle hankittiin kaksi höyryveturia eli ”pässiä̈” kiskomaan puutavaralla lastattuja vaunujonoja. Toinen radan vetureista oli saksalaista tekoa, toisen rakensi Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Oy, tuohon aikaan maamme ainoa veturien rakentaja.

– Rata työllisti myös paikkakuntalaisia ja hakkuu- ja ajomiehiä haalittiin töihin matkojenkin päästä. Enimmillään väkeä on ollut töissä noin 400 ihmistä. Murjunmäki-niminen kämppä rakennetiin työntekijöiden majoitukseksi, innokkaat rataharrastajat tietävät kertoa.

Rillitien tarina jatkuu Keski-Hämeen tulevissa numeroissa.

Lähteet:

UPM-Metsä 5/2008

Etelä-Suomen Sanomat 28.7.2015

Etelä-Suomen Sanomat 3.3.1980

Päijät-Häme 21.4.1976

Metsänhoitoyhdistys Tapion julkaisu 1910

Erkki Havumäen leikekirja

Kommentoi