Dekkarikirjailijasta niskavuorineuvos

Hauhon niskavuorineuvos vuonna 2021 on kirjailija Anne Syrjä.

Tuore Hauhon niskavuorineuvos kirjailija Anne Syrjä löytää aiheet kirjoillensa ympäröivästä elämästä. Idea voi löytyä vaikka hauholaiselta heinäpellolta. Jouni Lehtonen
Jouni Lehtonen

Jouni Lehtonen

Hauhon Yrittäjät myönsi niskavuorineuvoksen nimen ja arvon tänä vuonna kirjailija Anne Syrjälle. Hän on tehnyt Hauhoa tunnetuksi Hauho-aiheisella dekkarisarjallaan, jonka kahdeksas osa ilmestyi tänä vuonna. Kirjailijanimellä Hanne Dahl kirjoittava Syrjä on tullut tutuksi Hauhon Yrittäjien kesätorien kävijöille, sillä hän käy torilla esittelemässä ja myymässä kirjojaan.

Vuoden 2021 niskavuorineuvos julkistettiin Hauhon Yrittäjien kesätorikesän avanneilla Niskavuoren markkinoilla lauantaina. Niskavuorineuvoksen tittelillä huomioidaan vuosittain henkilö, joka työllään ja esiintymisellään on tehnyt Hauhoa, hauholaisuutta ja yrittäjyyttä tunnetuksi.

Anne Syrjä, kirjailijanimeltään Hanne Dahl on syntynyt Hämeenlinnassa 1949 ja käynyt siellä koulunsa. Hän valmistui Helsingin yliopistosta humanististen tieteiden kandidaatiksi 1974. Sattuma vei hänet töihin lääketeollisuuteen, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 2013.

Niskavuorineuvoksen nimeämistä suorittamassa Niskavuorimarkkinoilla Hauhon Yrittäjien puheenjohtaja Asko Ylöstalo ja häntä avustamassa Hauho-Seuran sihteeri Irmeli Isokivijärvi. Yrittäjien toripäivät jatkuvat lauantaisin koko heinäkuun ajan.   Jouni Lehtonen

Pari vuotta ennen eläköitymistään hän aloitti kirjoittajakurssin, jolle otollista maaperää olivat muokanneet työelämässä syntyneet asiatekstit. Kurssin päätteeksi julkaistiin ensimmäinen dekkari Vaara vierailee kylässä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat hämäläismaisemiin Hauholle. Siitä käynnistyi toinen ura dekkarikirjailijana ja sai alkunsa Hauho-sarja, jonka uusin osa, kahdeksas Hauho-dekkari nimeltään Ryöstetty elämä julkaistiin keväällä.

Anne Syrjä on Suomen Kirjailijaliiton, Espoon Kirjailijoiden, Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistyksen ja Uudenmaan Kirjoittajien jäsen. Kirjailija asuu Espoossa, mutta viettää paljon aikaansa Hauholla, jossa perheellä on Sotjalan kylässä vapaa-ajanasunto.

Anne Syrjä kertoo, että hänessä on aina asunut pieni tarinankertoja. Hän löytää aiheet kirjoillensa ympäröivästä elämästä, jota hän tutkii uteliaana ja tiedonhaluisena.

Monista lukijoista on tullut jopa ystäviä.

Anne Syrjä

Hauho inspiroi kirjailijan mielikuvitusta tuttuine paikkoineen ja ihmisineen. Lukija löytää kirjoista tuttuja paikkoja kirjailijalle fiktion suomin vapauksin höystettynä. Syrjä sukkuloi sujuvasti hämäläisessä mielenmaisemassa, hämäläinen kun on itsekin.

– Monista lukijoista on tullut jopa ystäviä. Luulenpa myös, että kirjoistani ovat innostuneet myös ne, jotka yleensä eivät kirjoja lue. Kirjojeni tunnettuus on paljon Hauhon kirjaston ansiota, Syrjä kiittelee.

Dekkareitaan Anne Syrjä on kirjoittanut vapaa-ajan asunnolla Sotjalassa. Siellä on alitajunnalle aikaa ja tilaa toimia. Kirjoittajana Syrjä on hyvin kurinalainen. Aamut ovat luovinta työaikaa.

Kirjailijan tavoitteena on järjestää lukijalle viihdyttävä, rentouttava ja ajatuksiakin herättävä lukutuokio.

– Toivon, että lukijalle jää teksteistäni hyvä mieli ja tunne, ettei kirjani parissa vietetty aika ole mennyt hukkaan.

Kirjailija asioi mielellään Hauhon palveluiden parissa. Tutut asiointipaikat kaupoista apteekkiin ja kirjastoon, ja tietysti Hauhon kesätori, tulevat hänelle kysyttäessä ensimmäisinä mieleen. Ja onpa niistä jotakin välähdyksiä päätynyt kirjoihinkin.

– Kirkonkylän matonpesupaikkaa olen myös hyödyntänyt ja siinä vieressä olevaa autokorjaamoakin. Vapaa-ajanasuntomme sähkötyöt ja puunkadot hoituvat myös paikallisten yrittäjien toimesta. Eikä pidä unohtaa kierrätyspistettä, tuore niskavuorineuvos luettelee seikkailujaan hauholaisten palveluiden parissa.

Kommentoi