Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona | Kaunisniemen rippileirillä koronaa

Kaikki altistuneet on tavoitettu, ja 31 ihmistä on asetettu karanteeniin.

Tämän sunnuntain jumalanpalveluksen yhteydessä Lammin kirkossa piti olla Kaunisniemessä 14–19.6.2021 leireilleiden rippikoululaisten konfirmaatio. Suunnitelmat muuttuivat, kun Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin testituloksista paljastui COVID-tartunta, jonka jäljitystä tehtäessä havaittiin kantajan altistaneen rippileirillä olleet. Terveysviranomaiset ovat tavoittaneet kaikki altistuneet, ja heidät on asetettu kahden viikon karanteeniin sekä ohjeistettu käymään koronatestissä.

Kotikaranteeniin määrätty ei saa asioida kodin ulkopuolella eli hän ei voi käydä esimerkiksi kaupassa. Ulkoilu yksin tai samassa asunnossa asuvan kanssa on sallittua, mutta ulkoilun aikana tulee välttää lähikontakteja muiden ihmisten kanssa. Kotiin ei saa tulla vierailijoita karanteenin aikana. Mikäli karanteeniin määrätty on oireeton, hänen perheenjäsenensä saavat liikkua vapaasti.

Konfirmaatiot siirtyivät myöhemmälle kesään. Perjantaina päättyneellä leirillä oli rippikoululaisia sekä Lammilta että Tuuloksesta, ja molempien kirkkojen sunnuntaille suunnitellut konfirmaatiot peruuntuivat. Osalle leiriläisistä konfirmaatio järjestetään Lammin ev.lut. seurakunnan kappalaisen Petri Laineen mukaan 4.7, ja jos tämä päivä ei joillekin onnistu, niin sitten he voivat osallistua johonkin kesän myöhemmistä konfirmaatioista. Leirejä järjestetään Kaunisniemessä vielä kaksi kertaa. 12.7.–17.7. järjestettävän leirin konfirmaatio on 25.7. ja 19.–24.7. järjestettävän leirin konfirmaatio on 1.8.2021.

Lisätietoja rippileireistä on Lammin seurakunnan verkkosivuilla. Leirit järjestetään Petri Laineen mukaan kulloinkin voimassa olevien koronaohjeiden mukaisesti.

Leiriläisten lisäksi altistuneiden joukossa oli kolme työntekijää, heidän joukossaan kappalainen Petri Laine. Hän kertoo saaneensa juuri negatiivisen testituloksen, mutta karanteeni jatkuu hänenkin osaltaan 14 vuorokauden ajan. Kaikkiaan leirillä altistui 31 ihmistä: 22 leiriläistä, kuusi isosta ja kolme seurakunnan työntekijää. 

20.6. Lisätty altistuneiden lukumäärät ja tieto siitä, että osa rippileiriläisistä oli Tuuloksesta.