Vieraskynä: Kuoleman katse

Mika Virtanen

Mika Virtanen

Tiesin, että tulen kirjoittamaan tämän kolumnin jalkapallosta. Tunteikkaasta Huuhkajien arvokisa-avauksesta, hymyilevästä Paulus Arajuuresta laulamassa täysin rinnoin Maamme- laulua ja auringosta, joka vihdoin hellii myös suomalaista jalkapallokannattajaa. Mutta sitten taivas meni mustelmille ja kuolema katsoi meitä silmiin Parkenin nurmelta.

Nuori pajunvitsa katkesi täysin yllättäen. Kymmenet miljoonat ihmiset katselivat, kun Christian Erikseniä elvytettiin suorassa lähetyksessä. Aika seisahtui ja kollektiivinen huoli toisesta ihmisestä roikkui painostavana hiljaisuutena jokaisen olohuoneen katosta. Siitä hetkestä eteenpäin kaikki tuntui samaan aikaan niin kovin pieneltä ja merkityksettömältä, mutta myös mahdottoman suurelta.

Lääketiede pelasti Eriksenin, mutta tarinat eivät pääty aina onnellisesti. Ihmisen elämä on hauras ja täynnä sekä onnellisia että onnettomia sattumia. Punainen liikennevalo voi pelastaa sinut kohtalokkaalta hirvikolarilta, vaikka se sillä hetkellä harmittaisikin. Toisaalta sama punainen valo voi koitua myös kuolemaksi. Täysin varmaa jokaisen ihmisen elämässä on kuitenkin se, että me synnymme ja kuolemme. Se mitä tapahtuu noiden kahden asian välissä on tärkeää.

Kerro rakkaimmillesi kuinka tärkeitä he ovat, halaa ja suutele. Hautaa vihasi ja opettele antamaan anteeksi. Älä ole itsellesi liian ankara. Anna ympärilläsi olevan kauneuden kerta toisensa jälkeen yllättää itsesi ja yritä löytää sisältäsi pieni lapsi. Tee niitä asioita, joista nautit ja vältä niitä mistä et nauti. Itke, naura, tanssi ja laula sydämesi pohjasta. Sano hyvä sana.

Ole kuin elämänsä kovimmassa paikassa hellyttävästi hymyilevä Paulus Arajuuri. Ole ainutlaatuinen sinä, siinä, elossa.

Oi elämä on!

Anna ympärilläsi olevan kauneuden kerta toisensa jälkeen yllättää itsesi ja yritä löytää sisältäsi pieni lapsi.

Kirjoittaja on

lammilainen yrittäjä.

Kommentoi