Kesälehti: Katso videolta lammilaisen maatiaiskanan elämää

Tuija Karjalaisella on 30 maatiaiskanan parvi, ja hän on mukana maatiaiskanan säilyttämisohjelmassa.

Tuija Karjalainen kertoo kiintyvänsä kanoihinsa. Karjalaisen ja Aapo-pojan ruokittavana on Impi-kana, joka on päässyt myös postikorttiin. Maria Ilonen

Maria Ilonen

Aikoinaan suomalaisia maatiaiskanoja kuopsutteli joka pihassa, mutta sitten siitä tuli uhanalainen rotu tehokkaiden munijarotujen rantauduttua Suomeen. Maatiaiskana on pelastunut aktiivisen säilyttäjäverkon ansiosta. Luonnonvarakeskuksen koordinoima säilyttäjäverkosto säilyttää kymmentä maatiaiskanakantaa ja vaalii niiden rotupuhtautta ja monimuotoisuutta. Yksi säilyttäjäverkoston jäsenistä on Tuija Karjalainen, jonka kanalassa Iso-Evolla kaakattaa kolmenkymmenen kanan parvi. Joukossa on kaksi kukkoa sekä Ragnar -kalkkuna.

Katso video maatiaiskanojen elämästä.

Urmas-kukko vartioi Jorma-kukon kanssa kanaparvea ja muninnan lähestyessä osoittaa kanoille sopivia munimispaikkoja. Maria Ilonen

Näitä kanoja voisi varmaankin kutsua onnellisiksi kanoiksi. Ne saavat elää lajityypillisesti, kaivavat ja kuopsuttavat ja niillä on orsia ja pehkuja ja ne pääsevät kylpemään. Kesän tullen avautuu myös ulkotarha, mikäli lintuinfluenssa ei sitä estä.

– En oikeastaan muista elämää ilman kanoja. Asuimme Hietoisilla lähellä mummolaa ja mummolla oli kanoja. Kerran sitten lähdimme äidin kanssa hakemaan meille ankkoja, ja sieltä paikasta meille tarttui mukaan yksinäinen maatiaiskana. Siitä se sitten lähti, kertoo Tuija Karjalainen.

Kanat ymmärtävät herkkujen päälle. Niiden herkkuihin kuuluvat muun muassa tuore heinä, leipä, kaurapuuro ja marjat sekä madot. Kun ihminen ottaa lapion esiin, juoksevat kanat paikalle matojen toivossa. Maria Ilonen

Kun Karjalainen ja hänen puolisonsa ryhtyivät etsimään yhteistä kotia, katsastettiin ensin navetat, sillä kanoja piti ehdottomasti saada. Kanoja on pikkuhiljaa tullut lisää ja kanalaa sitä myöten laajennettu. Ensimmäiset kanat tulivat vuonna 2009 ja 2012 Karjalainen liittyi säilyttäjäverkostoon. Ajatuksissa se oli heti alun perinkin. Karjalaisen kanat ovat Iitin kantaa.

Kun ei ollut vielä kukkoja, meillä oli yksi kana, joka yritti jopa kiekua.

Tuija Karjalainen

– Olisin voinut valita jonkin harvinaisemminkin kannan, mutta silloin en uskaltanut. Niissä on taas omat haasteensa. Enkä kyllä tätä vaihda, sillä olen kiintynyt kanoihini, Karjalainen sanoo.

Kanoilla on nimet, ja kiintymyksestä kertoo se, ettei Karjalainen ole uskaltanut nimetä viime kesän kanoja, sillä vielä on harkinnassa niiden myyminen. Omaan harrastuskanalaan kun alkaa kanoja jo olla riittävästi. Iitin kantaan Karjalainen kertoo päätyneensä, koska niillä ei ollut kovin runsaasti säilyttäjiä, ja niitä oli helposti saatavissa.

Hillevi-kana on väritykseltään harvinaisempi. Musta on tavallisin väri. Säilyttäjäverkosto turvaa maatiaiskanan monimuotoisuutta, ja niitä ei jalosteta. Maria Ilonen

Kanat saavat munia oman rytminsä mukaan. Muninnassa on kuitenkin vaihtelevuutta.

– Olen joutunut joskus jopa ostamaan kanamunia, mikä on vähän noloa, Tuija Karjalainen nauraa.

Munat menevät pääosin omaan ja äidin käyttöön. Maatiaiskanat munivat pieniä, S-koon munia, kun tehokkaat munijarodut saattavat pyöräytellä L-kokoisia munia. Munimisen aloittaessaan, noin puolivuotiaina, maatiaiskanat voivat munia aivan pikkuruisia munia, joita Karjalainen kuvaa peukalonsa ja etusormensa yhteen liittämällä.

Kanoista suurin osa on mustia, joukossa on muutama vaaleampi ja ruskeasävyinen. Rotua ei jalosteta, kuten monia ulkomaisia kanarotuja on jalostettu. Musta on tavallisin väri. Kanoilla on kanalassa tietty nokkimisjärjestys ja vanhimmilla on etuoikeus syödä ensin. Niinpä esimerkiksi Impi -kana on päässyt hieman paksuksi, sillä kun on kova ruokahalu ja oikeus mennä ensimmäisenä ruokakupille.

Säilytysohjelmassa mukana oleva kasvattaja sitoutuu hoitamaan kanojaan lajille tyypillisissä olosuhteissa lattiakanalassa, jossa on myös ulkoilumahdollisuus. Maria Ilonen

Tuija Karjalainen ei halua nykyistä isompaa kanaparvea, sillä tämän kokoisessa parvessa kanat tunnistavat toisensa. Kukko ei ole välttämätön, ellei halua kanojen lisääntyvän.

– Joku kanoista kyllä ottaa silloin johtajan roolin. Kun ei ollut vielä kukkoja, meillä oli yksi kana, joka yritti jopa kiekua, Karjalainen nauraa.

Kanoissa Karjalaista viehättää muun muassa se, että vaikka niistä tulee lemmikkejä, ne eivät kesyynny kuitenkaan esimerkiksi koiran tavoin. Mutta kun niiden luottamuksen saavuttaa, se tuntuu hyvältä. Taannoin niin kävi, kun Urmas-kukko herätti Karjalaisen huomion tontille tulleesta vieraasta kissasta. Kun Karjalainen lähti hätistämään kissaa pois tontilta, lähti Urmas-kukko polleasti juoksemaan Karjalaisen vierellä. Yhteistyö toimi, ja molemmat olivat tyytyväisiä.

Säilyttäjät

Maatiaiskanan säilyttäjäverkosto

Luonnonvarakeskuksen koordinoima säilyttäjäverkosto on turvannut maatiaiskanaa 23: n vuoden ajan, jonka aikana alkuperäinen eläinkanta on saatu pelastettua. Tämä on pitkälti yksittäisten kana-aktiivien ansioita.

Maatiaiskanakannat muodostavat oman geneettisen ryhmän, joka turvaa perinnöllistä monimuotoisuutta. Maatiaiskanojen kasvattajien säilyttäjäverkosto säilyttää kymmentä eri maatiaiskanakantaa ja vaalii niiden rotupuhtautta ja monimuotoisuutta.

Luonnonvarakeskus kaipaa tällä hetkellä säilyttäjiä erityisesti harvinaisille hornion , kiuruveden ja savitaipaleenkannalle. Hornionkannan juuret ulottuvat vähintään aikakauteen ennen toista maailmansotaa, Kiuruvedenkantaa alettiin tietoisesti säilyttää 1960-luvulta lähtien ja savitaipaleenkantaa 1970 -luvulta. Kiuruvedenkannasta on tutkimuksessa löydetty perinnöllisesti monimuotoinen kudosantigeenijärjestelmä, joka on tärkeä yksilön immuunivasteen muodostumisessa ja siten tautien vastustamisessa.

Säilytysohjelmaan kuuluva ei saa pitää muita kanarotuja, jotta risteytyminen voidaan estää. Muiden lintulajien pitäminen sen sijaan on mahdollista.

Ohjelmassa mukana oleva kasvattaja sitoutuu hoitamaan kanojaan lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa ikkunallisessa lattiakanalassa, jossa on ulkoilumahdollisuus. Orsille nousu ja pehkuissa kylpeminen ovat tyypillisiä käyttäytymistapoja. Myös haudontavietti on useimmilla maatiaiskanoilla tallella. Tuotantokanoilta tämä on usein tarpeettomana hävinnyt. Tuija Karjalainen kertoo iitinkannan olevan kohtuullisen hyvä munija. Munien määrään vaikuttavat kuitenkin vuodenajat ja sulkasato.

Säilytystyön onnistumisesta ja eläinten ominaisuuksista raportoidaan vuosittain nettirekisterissä. Tuija Karjalaisen mielestä netistä on kätevä seurata omien kanojensa tietoja.

Suomalaisen maatiaiskanan suojelu kuuluu Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallisen geenivaraohjelman toimenpiteisiin säilyttää suomalaisia alkuperäisrotuja ja eläingeenivaroja.

Lisätty video maatiaiskanojen elämästä 5.7.2021. Juttu julkaistu alunperin 10.6.2021 Keski-Hämeen KESÄ-lehdessä, joka on koko kesän veloituksetta kaikkien luettavissa.

Kommentoi