Vieraskynä: Kevät on ihme

Jaana Hanhimäki

Jaana Hanhimäki

Kun mietin sanaa kevät, alkaa mielessäni soida vanha tuttu kuorolaulu ”Laulu leivon soi, kevät alkaa tulla…” Se herättää monenlaisia muistoja.

Minulle linnut ovat tärkeitä. Välillä läheisiä tuntuu huvittavan, kun kerron uusimpia havaintojani. Heti aamutuimaan kuuntelen, mitä uusia ääniä on liittynyt kuoroon. Käen tunnistan, mutta kaikkia en osaa nimetä. Sen tiedän, mitä voi kuulla aikaisin keväällä, ja mitkä äänet taas kertovat kesän tulleen. Se pieni hetki antaa iloa päivään.

Usein huhti–toukokuussa selaan läpi runokirjoja ja etsin nuorille sopivia runoja. Harva yläkouluikäinen harrastaa runoutta, mutta kevätjuhlaohjelmaan jokunen runo yleensä kuuluu. Tunnetko Eeva-Liisa Mannerin runon Kirkkaat aamut kohoavat?

Jokainen kevät nostaa silmiini kyyneleet/ ilosta, koska tämä maa on niin kaunis./ Järvi on aina uusi ja erilainen,/ rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,/ se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin./ Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu, / sinertävä kuin aamumaito,/ sateella sen silkki on harmaa./ Kirkkaat aamut kohoavat,/ päivä ja yö vaihtelevat,/ sade ja kuulas ilma./ Vuodenaikojen lähtö ja paluu,/ lintujen laulu, äänien häipyminen,/ aamu ja ilta, kevät ja syksy/ alati hämmästyttävät minua.

Kevät on odotuksen aikaa, mutta toisaalta myös varautumista tulevaan. Koulumaailmassa tehdään koko ajan suuria muutoksia. Oppivelvollisuutta jatketaan molemmista päistä. On hyvä, että esikoulu tasoittaa eroja koulun alkaessa, mutta pitääkö sen oikeasti alkaa jo viisivuotiaana. Perheillä pitäisi olla oikeus valintoihin. Lapset ovat erilaisia, samoin perheet.

Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 ikävuoteen auttaa opinnoista koituvissa kustannuksissa. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että se estää osaa nuorista putoamasta koulutuksen ulkopuolelle. Aika näyttää. Toivottavasti olen väärässä.

Perheillä pitäisi olla oikeus valintoihin. Lapset ovat erilaisia, samoin perheet.

Haluan lopettaa toiseen runoon. Sen on kirjoittanut Rakel Liehu.

Tuuli heiluttaa kevään kylmää märkää hametta./Lukiolaisen viulu soi./ Kaikki männyt pidättelevät oksillaan valon naurua./ Kissa haukkaa jään alta vihreän ruohotupsun/ ja aivastaa/ tšii.

Tämä runo vaatii vähän enemmän pysähtymistä ja miettimistä kuin edellinen. Kevät siinä kuitenkin näkyy, kuuluu ja tuntuu.

Kirjoittaja on Hakkalan koulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Kommentoi