Kanta-Häme: Lakkiaiset suoratoistona, lasten ulkona tapahtuvat kilpailusarjat voivat käynnistyä

Kaikissa tilaisuuksissa on tärkeää huomioida turvavälien toteutuminen, maskien käyttö sekä riittävä käsihygienia. Kuvituskuva: Colourbox

Keski-Häme

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan keskiviikkona 12. toukokuuta koronavirustilannetta. Maakunta jatkaa epidemian kiihtymisvaiheessa, vaikka ilmaantuvuusluku on edelleen noussut noin 60 tartuntaan 100 000 henkilöä kohden kahden viikon periodilla. Ennuste tartuntojen osalta on kuitenkin hiljalleen laskeva.

Maakuntaryhmä kertoo tiedotteessaan käsitelleensä erityisesti edellytyksiä järjestää kesäkuun alussa valmistujaisjuhlia.

– Oppilaitosten sisällä on mahdollista järjestää lakitustilaisuuksia ym. juhlallisuuksia, mutta tiloissa on tärkeää huomioida turvavälien toteutuminen, maskien käyttö sekä riittävä käsihygienia, tiedotteessa sanotaan.

– Yleisön osalta suositellaan tilaisuuden suoratoistoa tai tallentamista.

Yleisötilaisuuksissa tulee pandemiaryhmän mukaan noudattaa voimassa olevaa aluehallintoviraston määräämää osallistujien maksimimäärää. Myös kotona järjestettävien yksityistilaisuuksien osalta suositellaan pidättäydyttävän vastaavassa juhlavierasrajoituksessa siten, että kerrallaan juhlatiloissa on vain suosituksen mukainen määrä ihmisiä, eivätkä vierasryhmät sekoitu keskenään.

Olympiakomitean suosituksen mukaisesti maakuntaryhmä päätti, että Kanta-Hämeessä voidaan lasten ja nuorten sarjamuotoinen kilpailutoiminta aloittaa 15. toukokuuta alkaen.

Virus leviää myös ulkoilmassa pisaratartuntana, joita etenkin liikunnassa helposti syntyy.

Sally Leskinen

Aikaisemmin lasten ja nuorten kilpailutoiminta on ollut sallittua oman maakunnan alueella, mutta nyt tämä rajoitus siis poistuu, ja peli- ja turnausmatkat ovat mahdollisia myös muiden maakuntien alueille.

Aikuisten osalta ryhmäharrastustoiminta on mahdollista aloittaa ulkotiloissa niin ikään 15.5. alkaen, mutta maksimissaan 10 henkilön erillisissä ryhmissä. Sarjamuotoisen kilpailutoiminnan aloittamisen edellytyksiä kesäkuussa harkitaan myöhemmin epidemiatilanteen mukaan.

Kaikissa tapahtumissa tulee noudattaa kaikkia voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia.

– Vaikka rajoituksia asteittain nyt kevennetäänkin, jokaisen tulisi edelleen ymmärtää, että koronavirus leviää edelleenkin varsin hanakasti ja voi aiheuttaa vakavaa tautimuotoa myös nuorille, vielä rokottamattomille henkilöille. Virus leviää myös ulkoilmassa pisaratartuntana, joita etenkin liikunnassa helposti syntyy, maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen muistuttaa

Kommentoi