Ilmavalvontaa ja rintamaleipää
Tuuloksen Lotta Svärd paikallisosasto perustettiin vuonna 1924 ja siellä toimivat muonitus , varus ja keräysjaostot
Lotta Svärd -järjestön perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Tuuloksen pitäjään päätettiin perustaa paikallisosasto kolme vuotta myöhemmin, kun ison Eerolan talon Niina-emäntä kutsui ryhmän naisia Eerolan saliin. Tuuloksessa oli toimintaa ilman virallista jaostoa jo aiemmin. Esimerkiksi naistoiminta huolehti muonitustehtävistä Suojeluskunnassa vuosina 1918–1924. Tuuloslainen Kirsti Häppölä työskenteli tutkijana sota-arkistossa 20 vuotta, ja hänen äitinsä Hellä Häppölä toimi lottien paikallisosaston sihteerinä ja puheenjohtajana. Lottien historia on Häppölälle tuttu, vaikka esimerkiksi äiti ei kovin paljon Lotta -ajastaan puhunut.