Pitäjien ehdokasesittelyssä kesäasukas Eva Buddas (kok.)
Kesäasukkaita edustaa kuntavaaleissa myös vuonna 2019 Hämeenlinnaan Helsingistä muuttanut markkinointipäällikkö Eva Buddas. Hänen sukujuurensa johtavat Hauhon Hyömäen kylään, missä Buddas kertoo viettäneensä lapsuutensa kesät ja edelleen kaiken liikenevän aikansa vapaa-ajan kodissaan.
– Kuntapolitiikka on yhteistyötä yhteisten asioiden hyväksi ja kaikilla puoluetaustasta huolimatta on yhteinen päämäärä – hyvä ja toimiva arki kuntalaisille. Järkeviä päätöksiä tehdään vuorovaikutuksella yli puoluerajojen.
Kokemusta kuntapolitiikasta olen kartuttanut jo 2000-luvun alkupuolelta saakka entisen kotikaupunkini Helsingin paikallispolitiikassa. Nykyisin vaikutan työni puolesta logistiikan toimialan yritysten klusterin hallituksessa.
Kuntapolitiikassa painopisteeni on elinvoiman vahvistamisessa – lisää yrityksiä ja yrittäjiä sekä asukkaita. Elinvoimainen ja kehittyvä Hämeenlinna rakennetaan erilaisten alueiden vahvuuksista ja arvoista. Keinoja tulee siten kohdistaa myös maaseudulle, pitäjiin, kyliin, ei pelkästään kantakaupunkiin. Asukkaita tarvitaan lisää, jotta lähipalvelut – koulut, päiväkodit, terveysasemat, kirjastot, liikennöinti – säilyvät ja kehittyvät. Sujuvalla kaavoituksella tuetaan asukasluvun kasvua lisäämällä pitäjissä omakotitonttien tarjontaa sekä helpottamalla kesämökkien muuttamista vakinaisiksi asunnoiksi. Korona-aika on osoittanut, kuinka työtä voidaan helposti tehdä paikkariippumattomasti, olit sitten Alvettulassa tai Pariisissa. Kuntalaisten äänen tulee näkyä ja kuulua, ja kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa lähialueensa palveluihin ja viihtyisyyteen. Ihailen keskieurooppalaisten pikkukaupunkien ja kylien yhteisöllisyyttä, jotain siitä haluan tuoda myös Hämeenlinnan päätöksentekoon.
Elinvoimainen ja kehittyvä Hämeenlinna rakennetaan erilaisten alueiden vahvuuksista ja arvoista.
Eva Buddas (kok.)