Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Ukolle malja ja akalle vakka

Juhla ja juhannusilta! Koko vuoden karnevaaleista kaikkein valoisin, valloittavin ja ennen muinoin vielä villeinkin. 1990-luvulle asti lapsia syntyi Suomeen eniten maaliskuussa, eli yhdeksän kuukautta juhannuksen jälkeen. Nykyisin eniten lapsia syntyy kesän lopulla, hein䬖elokuussa. THL:n tietojen mukaan erityisesti ensisynnyttäjät laskeskelevat lapselleen syntymäpäivää kesän lopulle, jotta kumppanillakin on mahdollisuus olla lomalla vauvan syntymän aikaan. Tehokkaassa ajassamme syntymän ihmekin on muuttunut tilaustuotteeksi ja suorituspaineeksi. Ei ihme, että samaan syssyyn syntyvyys on laskenut aivan yhtä surkeisiin pohjamutiin kuin äänestysinnokkuuskin.

Juuri kukaan ei tee juhannuksena enää taikojakaan, eikä alastomia tyttösiä näe enää kaurapelloissa piehtaroimassa, saatika saunan katolle vastoja nakkelemassa. Ukolle ei nosteta maljoja, eikä vakkajuhliakaan järjestetä. Hyvä että sahtia sentään joku vielä panee. Perheitä perustetaan enemmän virtuaalimaailmassa kuin oikeassa elämässä.

Internetin ihmemaailmasta löysin sellaisenkin tiedon, että käräjäkirjoihin oli vuonna 1667 Hauholla merkitty rangaistuksia Ukon maljoihin liittyneistä rituaaleista. Joku kävi ensin keräämässä kylän taloista olutta, ja sitten koko kylän väki kokoontui pöytäkirjojen mukaan järven rannalle maljojen nostoon, ja kaikki lankesivat polvilleen piiriin, kun pitojen isäntä seisoi järvessä, loitsusi satokaudelle sadetta, heitti vettä ilmaan ja joi ukolle maljan. Kyläläiset palasivat koteihinsa puroa pitkin, heitellen vettä toistensa päälle.

Melkein tulee ikävä noita menneitä aikoja. Tosin maljan nostoon ei onneksi enää tarvita noin monimutkaisia tekosyitä. Silti kiinnostaisi tietää, että mikä järvi ja mikä puro? Näin mittumaarin kynnyksellä helteestä herkistyvä mieleni yrittää keksiä jotain uutta hauskuutta tähän koronan kurittamaan kiukkuiseen aikaan.

Pitäisikö vastata kysyntään ja keksiä kalenteriin jokin nykyaikainen hedelmällisyysriitti sinne syksyn synkkiin pimeisiin? Ehkä saisimme lisää potkua kaikkiin muihinkin maan laskeviin käyriin? Umpihullua elokapinaa elämän puolesta Hämeeseenkin? Pilkkopimeinä syysöinä tylsät naapuritkaan eivät näkisi?

Ai että ei? No, nautitaan sitten tästä Suomen suvesta! Unohda edes hetkeksi kaikki pannat pään ympäriltä, lämpene ihosi mukana helteen syleilystä, humallu kesäyön kuiskauksista ja huumaavista tuoksuista! Villiinny edes yhden kerran sukeltamaan ilkosen alasti kesäjärveen ja anna virvoittavan veden huuhdella koko keholtasi pois turha tärkeys.

Näin mittumaarin kynnyksellä helteestä herkistyvä mieleni yrittää keksiä jotain uutta hauskuutta tähän koronan kurittamaan kiukkuiseen aikaan.

Arki alkaa jo ensi viikolla. Unohdetaan se huomenna. Nostan maljan itsekin. En entisen elämän ukoille, vaan ihan tälle tavalliselle akalle. Ja sinulle myös.

Hyvää juhannusta!

Kirjoittaja on Keski-Hämeen uutistuottaja.