Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaksi viikkoani

Ensimmäisenä maanantaina astuessani Keski-Hämeen ulko-ovesta sisään olotila oli hieman jännittynyt, enkä tiennyt työpaikan kuvioista oikein mitään. Ensimmäisenä päivänä lähinnä seurailin meininkiä vierestä. Sitä mukaan kun sain työtehtäviä, alkoi jännitys kuitenkin laskea ja aloin olemaan enemmän omatoiminen. Tekemistä oli paljon ja etenkin kuvien muokkaamisessa taidoistani oli hyötyä. Myös valokuvaaminen onnistui, vaikka en sitä ollut kauheammin harrastanut. Yritin olla mahdollisimman ahkera ja aikaansaava. Kun kaikki tekivät omia hommiansa, toimiston valtasi hiljaisuus, jonka vain näppäimistöjen ja hiirten äänet rikkoivat. Töiden tekeminen hiljaa oli aika terapeuttista. Vähän niin kuin kalastaminen.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.